Niinpä mänköön siis nyt nämätki laulut, keväen kerran jo tultua, ilmoja ihoamaan, kauniita kahtoamaan! — lentäköön ympäri moatamme, kaukaisempihin moan-kyliin, sekä Herrojen hovihin että talonpoikaisten tupihin — vanhoja naurattamaan, nuoria huvittamaan! Laulaavathan muutki linnut; kah! miksikäs en minäki laula? Lauloin nuorra oltuani, lauloin vanhaks' tultuani — kielellä tällä omalla, noillen nuorillen Runoillen, Savon-puolen sankarillen — laulujansak laskemahan, kieltänsäk kehoittamahan. Kohta en eneäk laula; laulatkoon siis toiset paremmat, virren-sepät viisahammat. Vienmä virttäni viluhun, panen pahan pakkaisehen, jeähmäksi jo jeähtymähän, kiveksi koventumahan, johon ei puuttuisik puriat, eikä sopisi soimaajatkaan — ei ylitek, ei alatek, — eikä keskeltä ketään.
Helsinkissä 9:nä Huhtikuuta 1863.
N:o 1.[11]
Vaimoista ja Viinasta.
(Fredmans Sång, N:o 7).
"Kärlek och Bacchus helgas vår skål." etc.
Viinaa ja Vaimoja muistetaan myö
Nuoret, ja vanhatki, palveloo heijät;
Sy'ämme ainakin toisellen lyö,
Ja toinenki mielytteä meijät.
Neitoinen nuori — ja pullokin myös —
Huvittaa mieltä, ja himoittaa suuta…
Enkä mä ollakkaan tahtoisik muuta,
Kuin vaimoväin sankair, ja — viinassa mies.
N:o 2.[12]
Soitannon vaikuttamisesta.
(Fredmans Epistel, N:o 2.)
"Nå skrufva fiolen, hej spelman skynda dej!" etc.
No, missäs on viuluis?
Niin — jouvuppas nyt tänn'!
Niinpä, kultainen,
Jopa tiijät sen
Että syntyy uusi riemu — — —
Niin tuoppas nyt huiluis,
Ja jouvuk veikkonen!
Otak viuluinen,
Vipu joussinen,
Ja sukkelasti liehuk! —
Jos vaikia lie,
Niin viina-pannu kiehuu;
Jos lienet miesi, sie,
Niin reuhappas ja riehuk!
Olet mieskin — (V:cello.)
No sempä tiesin.
Totta huolta siitäik piet.