— Minun rakkauteni sen sanoi.
— Muistatko? Kun jätit minut olin minä pieni tyttö ja nyt tapaat minut täysikasvaneena naisena, niin, melkeinpä niin täysi-ikäisenä, että voisin olla sinun äitisi.
— Se minulle vasta mieleistä onkin, ja nyt sisaren sijaan kutsunkin sinua äidiksi. Minä olen aina niin hartaasti toivonut, että minullakin olisi äiti niin kuin muilla pojilla. Mutta millä ihmeen tavalla olet voinut kasvaa niin nopeasti?
— Se on minun salaisuuteni.
— Opeta se minullekin, tahtoisin niin mielelläni vähän kasvaa. Etkö näe, että olen sama pieni nappula kuin ennenkin.
— Mutta sinähän et voi kasvaa, haltijatar vastasi.
— Minkä tähden?
— Sen vuoksi, etteivät marionetit milloinkaan kasva. Ne syntyvät marionetteina, elävät marionetteina ja kuolevat marionetteina.
— Voi, olen kyllästynyt aina olemaan marionettina! Pinocchio huudahti ja koputteli kalloansa. — Olisi jo aika minunkin olla ihmisenä…
— Siksi tuletkin, jos vaan ymmärrät olla niin että sen ansaitset.