— Minut tekee koulu sairaaksi. Mutta tästä päivästä alkaen tahdon alkaa uuden elämän.
— Lupaatko sen minulle?
— Kyllä, sen lupaan. Tahdon tulla kunnolliseksi pieneksi pojaksi ja isäni tueksi ja avuksi. Missähän isäraukkani nyt lienee?
— Sitä en tiedä.
— Saanenkohan koskaan enää iloita siitä, että saan nähdä ja syleillä häntä.
— Sen kyllä uskon, olen aivan varma siitä.
Tämän kuultuaan tuli Pinocchio niin iloiseksi, että hän tarttui haltijattaren molempiin käsiin ja peitti ne niin tulisilla suudelmilla, aivan kuin olisi hän ollut suunniltaan. Sen jälkeen hän nosti päänsä ja katsoen hellästi haltijattareen kysyi:
— Sano minulle, äiti kulta ettei ole totta, että olet kuollut?
— Ei taida siltä näyttää, haltijatar vastasi hymyillen.
— Jos tietäisit minkä surun ja tuskan tunsin rinnassani kun luin: tässä lepää…