— Sitten selitän sen sinulle, sanoi piikkisika. — Tiedä siis, että kahden tunnin kuluttua et ole enää marionetti etkä poika…
— Mikä minä sitten olen?
— Kahden tai kolmen tunnin kuluttua sinä muutut oikeaksi pieneksi aasiksi, samanlaiseksi kuin ne, jotka vetävät kaali- ja salaattikärryjä torille.
— Voi minua raukkaa, minua raukkaa! Pinocchio huusi, tarttuen molemmin käsin korviinsa ja repi niitä niin rajusti kuin olisivat ne olleet toisen omaisuutta.
— Kultaseni, piikkisika sanoi häntä lohduttaakseen, — et sinä voi sille mitään! Se on nyt sinun kohtalosi, sillä on kirjoitettu viisauden lakikirjaan, että kaikki tottelemattomat pojat jotka eivät välitä kirjoista, koulusta, eivätkä opettajista, vaan tahtovat viettää päivänsä leikkimällä ja huvittelemalla, ne ennemmin tai myöhemmin muuttuvat pieniksi aaseiksi.
— Onko se varmasti totta? marionetti kysyi nyyhkyttäen.
— Valitettavasti on. Ja nyt eivät kyyneleet enää auta. Olisit aikaisemmin ajatellut asiaa!
— Mutta se ei ollut minun syyni, usko minua, piikkisika, syy oli kokonaan Kynttilän!
— Kuka on Kynttilä?
— Eräs koulutoverini. Minä tahdoin palata kotiin, minä tahdoin olla tottelevainen, minä tahdoin jatkaa lukujani ja lukea ahkerasti, mutta Kynttilä sanoi: — "Miksi väsytät itseäsi lukemisella? Miksi menet kouluun? Tule mieluummin minun mukaani Leikkikalumaahan, siellä me emme enää lue, siellä huvittelemme aamusta iltaan ja olemme aina iloisia."