— Mutta miksi seurasit tämän petollisen ja huonon ystävän neuvoja?
— Miksi? Sen vuoksi, rakas piikkisikani, että minä olen marionetti, jolla ei ole järkeä eikä sydäntä. Jos minulla olisi ollut sydämen hituistakaan, niin en milloinkaan olisi jättänyt hyvää haltijatartani, joka rakasti minua kuin äiti ja teki niin paljon minun tähteni! Ja nyt en minä olisikaan enää marionetti, vaan hyvä pieni poika niin kuin moni on! Voi! Mutta, jos tapaan Kynttilän niin varokoon hän itseään! Kyllä saa poika kuulla kunniansa.
Ja Pinocchio nousi lähteäkseen ulos. Mutta kynnyksellä hän muisti aasinkorvansa ja häveten näyttää niitä julkisesti, arvatkaa mitä hän keksi? Hän veti ison pumpulisen yömyssyn päähänsä ja veti sen tarkasti korvien yli.
Sen jälkeen hän meni ulos ja alkoi etsiä Kynttilää kaikkialta. Hän etsi tätä torilta, kaduilta ja teattereista, joka mahdollisesta paikasta, mutta ei löytänyt. Hän kysyi jokaiselta, jonka tapasi kadulla, mutta kukaan ei ollut häntä nähnyt.
Vihdoin meni hän etsimään Kynttilää hänen asunnostaan ja koputti ovelle:
— Kuka siellä? Kynttilä kysyi sisästä.
— Minä olen, marionetti vastasi.
— Odota vähän, minä avaan heti!
Puolen tunnin kuluttua ovi viimein avattiin. Kuvitelkaapas Pinocchion tunteita, kun hän astuessaan huoneeseen näki ystävänsä Kynttilän päässä suuren pumpulisen yömyssyn, vedettynä melkein nenän yli.
Nähdessään tämän myssyn Pinocchio tunsi itsensä lohdutetuksi, sillä hän ajatteli heti itsekseen: