— Suostun kyllä.

Ja Pinocchio alkoi laskea kovalla äänellä:

— Yksi! Kaksi! Kolme!

Kolmella molemmat pojat vetivät myssyt päästään ja heittivät ne ilmaan.

Se mikä nyt seurasi voisi tuntua uskomattomalta, ellei se olisi totta. Pinocchiota ja Kynttilää oli kohdannut sama onnettomuus, mutta huomattuaan sen, ei se heitä hävettänyt eikä surettanut. He alkoivat vilkutella toisilleen luonnottoman pitkillä korvillaan, ja monta hullunkurista temppua tehtyään purskahtivat he vihdoin hillittömään nauruun.

He nauroivat, nauroivat niin että olivat menehtyä. Mutta kesken naurunsa Kynttilä vaikeni äkkiä, horjui, kalpeni ja sanoi ystävälleen:

— Auta, auta, Pinocchio!

— Mikä sinua vaivaa?

— Voi, voi! En voi enää seisoa jaloillani.

— Enkä minäkään! Pinocchio huusi itkien ja horjuen edestakaisin.