Hetkisen kuluttua huusi johtaja:
— Nelistä! Seuraten käskyä muutti Pinocchio juoksun nelistämiseksi.
— Täysi vauhti! ja Pinocchio alkoi juosta täyttä vauhtia. Mutta juuri hänen juostessaan kuin kilpa-ajohevonen, johtaja ojensi käsivartensa suoraan ilmaan ja laukaisi revolverilla laukauksen.
Tämän kuullessaan kaatui aasi pitkälleen sirkuksen lattialle, ollen muka haavoitettu ja kuolemaisillaan.
Kun se sitten taas nousi ylös, puhkesi yleisö niin äänekkäisiin hyvä-huutoihin ja taputti niin kovaa käsiään, että olisi luullut tähtiin asti kuuluvan, ja oli luonnollista, että aasi kohotti päänsä ja katsoi ylös ja sen tehdessään huomasi hän eräässä aitiossa kauniin naisen, jonka kaulassa kultaketjussa riippui medaljonki. Medaljonkiin oli maalattu marionetin kuva.
— Se on minun muotokuvani! Tuo neiti on minun hyvä haltijattareni! Pinocchio sanoi itsekseen, tuntien haltijattaren heti paikalla. Ja kokonaan ilon valtaamana hän koetti huutaa:
— Oi pieni haltijattareni! Oi pieni haltijattareni!
Mutta näiden sanojen sijaan hänen kurkustaan pääsi niin kaikuva ja räikeä aasinhuuto, että kaikki katsojat ja etenkin kaikki pojat, jotka olivat teatterissa, purskahtivat nauruun.
Mutta tirehtööri tahtoi opettaa aasille, ettei ole hyvän kasvatuksen merkki asettua noin aasinhuutoja ammumaan aivan yleisön eteen ja löi sitä kuonolle piiskan varrella.
Aasi parka pisti ulos pitkän kielensä ja nuoleksi kuonoansa ainakin viisi minuuttia arvattavasti toivoen, että se sillä lakkaisi kirvelemästä.