Mutta miten suuri olikaan sen epätoivo kun katsoessaan ylös toisen kerran huomasikin aition tyhjäksi ja haltijattaren kadonneen.
Se tunsi kuolevansa, silmät täyttyivät kyynelillä ja purskahti katkerasti itkemään. Mutta sitä ei kukaan huomannut, kaikkein vähiten johtaja, joka vaan läiskytteli piiskallaan ja huusi:
— Joutuun, Pinocchio! Näytäpäs nyt herrasväelle, miten somasti osaat hypätä tynnyrivanteen läpi!
Pinocchio koetti kaksi tai kolme kertaa, mutta joka kerran joutuessaan vanteen luokse se kulki aivan mukavasti sen alitse, sen sijaan että olisi hypännyt lävitse. Viimein se otti vauhtia ja pääsi todellakin läpi, mutta onnettomuudeksi takajalat tarttuivat vanteeseen ja se putosi suinpäin toiselle puolelle yhtenä käärönä.
Noustuaan taas ylös ontui se ja pääsi töin tuskin talliin.
— Pinocchio esiin! Me tahdomme nähdä pikku aasin! Pieni aasi esiin! huusivat pojat permannolta, jotka surullinen tapahtuma oli täyttänyt säälillä.
Mutta pieni aasi ei näyttäytynyt enää sinä iltana.
Seuraavana aamuna eläinlääkäri tutki sen, ja selitti että aasi jäisi koko elinajakseen ontuvaksi.
Silloin johtaja sanoi tallirengilleen:
— Mitä nyt teen tällä ontuvalla aasilla? Se olikin hyödytön leivänpureksija. Vie se torille ja myy siellä!