— Marionettiparka, muutamat sanoivat, — hänellä on kyllä syynsä, joiden vuoksi ei tahdo palata kotiin. Kuka tietää, miten pehmeäksi tuo Geppetto-ilkiö aikoo hänet mukiloida!
Ja toiset sanoivat:
— Tämä Geppetto on kyllä kunnon miehen näköinen, mutta lapsille hän on oikea tyranni. Jos marionettiparka jätetään hänen käsiinsä, voi hän repiä hänet vaikka kappaleiksi.
Niin paljon siinä puhuttiin kaikenlaista, että poliisi viimein vihdoin päästi Pinocchion vapaaksi, mutta heitti Geppetto-paran vankeuteen. Tällä ei ollut sanaakaan puolustuksekseen, hän vaan itki kuin vasikka ja änkytti nyyhkyttäen.
— Onneton poika! Ja ajatellessani miten paljon vaivaa minulla on ollut tehdessäni hänestä kunnon marionettia! Mutta se oli oikein minulle. Minun olisi pitänyt arvata…
Se mitä sitten tapahtui on niin kummallista, että sitä tuskin voi uskoa, mutta sen kerron teille seuraavissa luvuissa.
IV
Juttu Pinocchiosta ja puhuvasta sirkasta, josta saamme tietää, miten vastenmielisesti pahankuriset pojat tottelevat niitä, jotka tietävät enemmän kuin he.
No, lapset, nyt kerron teille mitä Pinocchio-vekkuli teki sillä aikaa, kun Geppetto-parka viattomasti sai istua vankilassa. Se veitikka, heti kun hän pääsi irti poliisin kynsistä, alkoi juosta peltojen poikki ehtiäkseen kotiin niin pian kuin suinkin. Ylös jyrkkiä mäkiä ja yli orapihlaja-aitojen ja syvien vesiojien hän harppasi kuin mikäkin vuohi tai jänönpoika, jolla on metsästäjä kintereillään.
Hänen kotiin tultuaan oli ovi kadun puolelta raollaan. Hän potkaisi sen selälleen ja astui sisään, ja saatuaan oven hyvin salpaan hän heittäytyi istumaan lattialle hengittäen syvään tyytyväisyydestä.