Tämä kaikki oli niin ihmeellistä ja uskomatonta, ettei Pinocchio tiennyt oliko hän oikein valveilla vai uneksiko hän vielä silmät auki.
— Ja missä isäni on? hän huusi äkkiä, mutta astuessaan viereiseen huoneeseen vanha Geppetto istui siellä terveenä ja reippaana ja mitä parhaimmalla tuulella. Hän oli taas alkanut tehdä nikkaritöitä ja istui juuri piirtämässä mallia pieniin somiin taulunkehyksiin, joissa koristeina oli kukkia, lehtiä ja eläinten päitä.
— Hyvä isäni, selittäkää minulle tämä ihmeellinen ja äkkinäinen muutos! Pinocchio huudahti, heittäytyen isänsä kaulaan ja suudellen häntä.
— Tämä äkkinäinen muutos kodissamme on kokonaan sinun ansiotasi,
Geppetto sanoi.
— Minunko ansiotani?
— Niin katsos, kun pahat pojat muuttuvat hyviksi on heillä ihmeellinen kyky saada koko kotinsa näyttämään viihtyiseltä.
— Mutta minne vanha puinen Pinocchio on joutunut?
— Tuossahan se on! Geppetto sanoi osoittaen suurta marionettinukkea, joka nojasi tuoliin, pää kallellaan, käsivarret rentoina ja jalat koukussa taaksepäin taipuneina, niin että oli oikein ihme, että se pysyi pystyssä.
Pinocchio kääntyi sitä katsomaan, ja katseltuaan vähän aikaa, hän sanoi hyvin tyytyväisenä:
— Olinpa sentään hyvin hullunkurisen näköinen silloin, kun olin marionetti! Olen nyt onnellinen, kun olen muuttunut oikeaksi pojaksi!