— Voi niitä lapsia, jotka vastustavat vanhempiansa ja oikkujensa vuoksi jättävät isiensä kodin! Heillä ei ole onnea maailmassa, ja ennemmin tai myöhemmin he saavat katkerasti katua tekonsa.
— Laula vaan, sirkkaseni, miten haluat ja mielesi tekee, mutta sen minä tiedän, että huomenna päivän sarastaessa aion minä livahtaa tieheni, sillä jos jään tänne, käy minun niin kuin kaikkien muiden lasten, minut lähetetään kouluun ja pakotetaan lukemaan halusta tai pakosta. Ja voinpa sanoa sinulle, että siihen ei minulla ole vähintäkään halua. On paljon hauskempaa juosta perhosten jäljestä tai kiivetä puihin hakemaan linnunpoikia pesistä.
— Voi tuhmeliinia! Etkö tiedä, että jos teet niin tulee sinusta suurena aika aasi, jota kaikki pitävät pilkkanaan?
— Ole vaiti, sinä pahaa ennustava sirkka! Pinocchio huusi.
Mutta sirkka, joka oli kärsivällinen filosofi, sen sijaan että olisi suuttunut toisen ilkeydestä, jatkoi samalla äänellä:
— Ja jos sinua ei haluta käydä koulua, miksi et opettele jotain ammattia, jolla voisit kunniallisesti leipäsi ansaita?
— Tahdotko, että sanon sen sinulle? Pinocchio kysyi, jonka kärsivällisyys alkoi loppua. — Kaikista maailman ammateista on yksi ainoa minun mieleiseni.
— Ja mikä olisi tämä ammatti?
— Syödä, juoda, nukkua, huvitella ja aamusta iltaan viettää joutilaan elämää.
— Tiedä siis, sanoi puhuva sirkka tavallisella tyynellä tavallaan, — että kaikki, jotka tämän ammatin omakseen ottavat, poikkeuksetta lopettavat päivänsä joko vankilassa tai sairashuoneessa.