— Isä kulta, en voi… vastasi marionetti itkien ja pyöritteli itseään pitkin lattiaa.
— Miksi et voi?
— Sen vuoksi, että ovat syöneet minun jalkani.
— Ketkä ovat syöneet?
— Kissa, sanoi Pinocchio, nähdessään samassa kissan leikittelevän lattialla höylänlastujen kanssa.
— Avaa paikalla, kuuletko! uudisti Geppetto, — jollet niin kyllä minä sinulle kissan annan, kunhan sisään pääsen!
— En voi seisoa pystyssä, usko minua. Voi, minua raukkaa, minun täytyy koko elämäni kulkea polvillani.
Geppetto, joka uskoi, että tämä voivotteleminen oli taas vaan marionetin uusia koirankujeita, päätti tehdä siitä lopun; hän kiipesi pitkin ulkoseinää, ja kapusi sisään ikkunasta.
Ensin hän aikoi ruveta sekä nuhtelemaan että kurittamaan, mutta nähdessään Pinocchion makaavan pitkällään lattialla, todellakin jalattomana, leppyi hän. Hän otti Pinocchion syliinsä, syleili ja suuteli ja hyväili häntä. Suuret kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin ja hän sanoi nyyhkyttäen:
— Pikku Pinocchioni! Miten sinä oikein poltit jalkasi?