Hän palasi kotiin märkänä kuin kananpoika ja melkein puolikuolleena väsymyksestä ja nälästä. Kun hän ei enää jaksanut pysyä pystyssä, hän istuutui tuolille asettaen märät jalkansa hehkuvilla hiilillä täytettyyn tuliastiaan.
Ja hän nukahti; ja nukkuessaan hänen puiset jalkansa syttyivät tuleen, ja vähitellen, vähitellen ne hiiltyivät ja muuttuivat tuhkaksi.
Mutta Pinocchio vaan nukkui ja kuorsasi, aivankuin hänen jalkansa olisivat olleet jonkun toisen omaisuutta. Aamun sarastaessa hän viimeinkin heräsi siihen että ovelle koputettiin.
— Kuka siellä? kysyi hän haukotellen ja hieroen silmiään.
— Minä olen! ääni vastasi. Tämä ääni oli Geppetton ääni.
VII
Geppetto palaa kotiin ja antaa marionetille sen ruuan, jonka oli tuonut itselleen aamiaiseksi.
Pinocchio parka, joka tuskin oli saanut unen hierotuksi pois silmistään, ei ollut vielä huomannut jalkojensa palaneen. Kuultuaan isänsä äänen, hän hyppäsi alas jakkaralta ja aikoi juosta avaamaan oven salvasta, mutta parin kolmen yrityksen jälkeen putosi pitkälleen lattialle.
Hänen pudotessaan lattialle kuului aivan samanlainen kalina kuin olisi säkillinen puulusikoita pudonnut alas viidennestä kerroksesta.
— Ovi auki! huusi Geppetto kadulta.