Mutta kuljettuaan tuskin puolen kilometriä, tuli häntä vastaan ontuva kettu ja sokea kissa. Ne kulkivat hyvin, hyvin hitaasti eteenpäin, auttaen toisiaan kuin hyvät onnettomuustoverit ainakin. Ontuva kettu kulki nojaten kissaan ja sokea kissa antoi ketun kuljettaa itseään.
— Hyvää päivää, Pinocchio, sanoi kettu ja tervehti kohteliaasti.
— Mistä sinä minun nimeni tiedät? kysyi marionetti.
— Tunnen hyvin isäsi.
— Missä olet hänet nähnyt?
— Näin hänet eilen oman huoneensa ovella.
— Mitä hän teki?
— Hän seisoi paitahihasillaan ja värisi kylmästä.
— Isä raukkani! Mutta jos Jumala suo, niin tästä lähtien hän ei enää palele!
— Minkätähden ei?