— Sen vuoksi, että minusta on tullut suuri herra.
— Sinustako suuri herra? sanoi kettu ja rähähti kovaa nauramaan. Kissa nauroi myöskin, mutta ettei sitä huomattaisi, alkoi hän silitellä etukäpälillään viiksiänsä.
— Ei siinä ole mitään nauramista, huusi Pinocchio suuttuneena. Todellakin minua säälittää, että saan veden suuhunne valumaan. Tässä näette viisi kultarahaani, ymmärrättekö mitä ne ovat.
Samassa hän otti esille Magniafocolta saamansa rahat.
Kultarahojen somasti kilahtaessa ojensi kettu tahtomattaan juuri ontuvan jalkansa ja kissa aukaisi molemmat silmänsä, jotka loistivat kuin kaksi viheriää lyhtyä, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän ne taas sulki, ettei Pinocchio huomaisi mitään.
— Mitä aiot tehdä näillä rahoilla? kysyi kettu.
— Ensiksikin, sanoi marionetti, aion ostaa isälleni uuden, kauniin takin, hopeasta ja kullasta ja timanttinapeilla varustetun, ja sitten ostan itselleni aapiskirjan.
— Sinulleko?
— Ihan varmaan, sillä aion mennä kouluun ja ruveta todellakin lukemaan.
— Katsopas minua! sanoi kettu. Tyhmää kouluhaluani saan kiittää siitä, että menetin toisen jalkani.