— Katsopas minuakin! sanoi kissa. Tyhmää lukuhaluani saan kiittää siitä, että kadotin näköni kokonaan.
Valkea rastas, joka istui pensaaseen piiloutuneena, viserteli samassa ja sanoi:
— Pinocchio, älä kuuntele huonojen toverien neuvoja, muuten tulet katumaan sitä!
Rastas parka, sitä sen ei olisi pitänyt sanoa! Yhdellä pitkällä harppauksella otti kissa sen kiinni ja söi sen yhtenä suupalana höyhenineen kaikkineen, ettei lintunen ehtinyt ääntäkään päästää.
Mutta kissa pyyhkäisi linnun syötyään suunsa, ja sulki taas silmänsä, tekeytyen sokeaksi kuin ennenkin.
— Rastas raukka! sanoi Pinocchio. Miksi olit niin häijy hänelle?
— Annoin hänelle vaan pienen läksytyksen. Tästä hän oppi, ettei vastedes sekaannu toisten asioihin.
He olivat jo kulkeneet enempi kuin puolet matkasta, niin kettu pysähtyy äkkiä ja kysyy marionetilta:
— Tahdotko saada kultarahasi kasvamaan kaksinkertaiseksi?
— Millä tavalla?