— Tahdotko saada nuo vaivaiset viisi tukaattiasi kasvamaan sadaksi tai tuhanneksi tai kahdeksi tuhanneksi?
— Tietysti. Mutta millä tavalla?
— Helpoimmalla tavalla maailmassa. Sen sijaan että menet kotiisi, seuraatkin meitä.
— Ja minne aiotte minut viedä?
— Pöllöjen maahan.
Pinocchio mietti hetkisen, mutta vastasi sitten päättävästi:
— Ei, en tule teidän kanssanne. Nyt olen lähellä kotiani ja sinne tahdon mennä, sillä siellä odottaa minua isäni. Kuka tietää miten monta kertaa ukkorukka jo on huokaillut, kun minä en eilen palannut kotiin. Minä olen todellakin ollut paha poika ja puhuva sirkka oli oikeassa sanoessaan: "Tottelemattomien lasten ei käy milloinkaan hyvin tässä maailmassa." Ja sen olen oppinut omasta kokemuksestanikin, sillä olen ollut monessa onnettomuudessa ja viimeksi eilen Magniafocon luona, olin vähällä… huh… Jo pelkkä ajatuskin siitä saa minut värisemään.
— Siis, sanoi kettu, tahdot todellakin mennä kotiin? Mene vaan ja vastaa itse seurauksista!
— Vastaa itse seurauksista! toisti kissa.
— Ajattele nyt tarkkaan, Pinocchio, sillä nyt annat onnen livahtaa käsistäsi.