— Ei, ei, ei, ei minun isä raukkaani! huusi Pinocchio epätoivoisella äänellä, mutta liikuttaessaan kieltänsä helisivät rahat suussa.
— Vai sinä senkin roisto, olet piilottanut rahasi kielesi alle! Sylje heti ne ulos.
Pinocchio ei ollut kuulevinaankaan.
— Vai nii-iin, oletko olevinasi kuuro? Odotapas vaan, kyllä saamme sinut ne ulos sylkemään.
Toinen rosvoista tarttui marionettia nenästä kiinni, toinen leuasta ja sitten he alkoivat kumpikin kursailematta vetää omalle taholleen, siten pakottaakseen häntä avaamaan suutaan; mutta se ei auennut. Marionetin suu pysyi suljettuna kuin olisi se ollut kiinni juotettu.
Silloin lyhyempi rosvoista otti esille pitkän veitsen, jonka hän koetti tunkea Pinocchion huulten väliin, mutta salaman nopeudella puri Pinocchio yhteen hampaansa, purren kokonaan poikki käden ja sylki sen suustaan. Mutta ajatelkaapas hänen hämmästystään, kun hän huomasi ettei se ollutkaan käsi, vaan kissankäpälä, jonka hän suustaan sylkäisi.
Rohkaistuneena tästä ensimmäisestä voitosta hän riuhtaisi itsensä irti rosvojen kynsistä, hyppäsi maantienaidan yli ja alkoi juosta pitkin peltoja. Ja rosvot hänen jäljestään, kuin kaksi koiraa jänistä ajaen, ja se, joka oli menettänyt käpälänsä, juoksi yhdellä jalalla, ja eteenpäin se vaan pääsi, kukaties miten.
Juostuaan viisitoista kilometriä, tunsi Pinocchio voimiensa loppuvan. Luullen olevansa hukassa hän kiipesi korkeaan petäjään ja istuutui sen ylimmälle oksalle. Rosvot yrittivät kiivetä jäljestä, mutta puolitiessä he liukastuivat ja putosivat maahan, kädet ja jalat pahoin runneltuina.
Mutta he eivät jääneet toimettomiksi, vaan alkoivat koota kuivia risuja kasaan petäjän juurelle, ja sytyttivät ne tuleen. Siinä samassa oli petäjä tulessa ja paloi liekehtien kuin kynttilä vedossa. Pinocchio näki liekkien kohoavan yhä ylemmäksi, ja kun hän ei halunnut kuolla kuin paistettu lintu, hyppäsi hän aimo hyppäyksellä alas puusta ja alkoi taas juosta yli peltojen ja viinitarhojen läpi. Ja molemmat rosvot jäljestä yhtä väsymättöminä.
Päivä alkoi vähitellen valjeta, mutta yhä jatkui takaa-ajo. Mutta voi surkeutta! Äkkiarvaamatta näkee Pinocchio tiensä salvatun, edessään on leveä syvä oja, täynnä kahvinväristä likavettä. Mitä on tehtävä? "Yks', kaks', kolme!" huusi marionetti, otti hyvää vauhtia ja hyppäsi toiselle puolelle. Rosvot hyppäsivät jäljestä, mutta he eivät olleet laskeneet oikein etäisyyttä ja ploiskis!… he putosivat keskelle ojaa. Pinocchio, joka kuuli heidän polskahtavan veteen ja näki veden räiskähtävän kauas, juoksi iloisena edelleen, huutaen ääneen: