Samassa aukenivat ovet selkoselälleen ja neljä pikimustaa kaniinia astui sisään, kantaen hartioillaan pientä ruumispaaria.
— Mitä te minusta tahdotte? huusi Pinocchio kauhistuneena ja nousi istumaan.
— Me tulemme sinua hakemaan, vastasi suurin kaniineista.
— Minuako hakemaan? Mutta minä en ole vielä kuollut!…
— Et vielä, mutta sinä et elä enää kuin pari minuuttia, koska et ottanut lääkettä, joka olisi poistanut kuumeen!
— Oi, rakas, armas haltijattareni! alkoi marionetti itkien rukoilla. — Antakaa minulle heti lääkelasi… Joutukaa, armahtakaa minua, sillä en tahdo kuolla, en… en tahdo kuolla. —
Ja hän tarttui molemmin käsin lasiinsa ja tyhjensi sen yhdellä siemauksella.
— Täytynee odottaa, sanoivat kaniinit. — Tällä kertaa teimme turhan matkan.
Ja he nostivat taas pienet paarit hartioilleen ja läksivät huoneesta, nuristen hiljaa jotain hampaittensa välitse.
Parin minuutin päästä hyppäsi jo Pinocchio pois sängystä, terveenä ja reippaana kuin ennenkin, sillä katsokaapas: puumarionetit sairastuvat hyvin harvoin ja silloinkin paranevat he uskomattoman nopeasti.