— Kumarru nyt alas ja kaiva pieni kuoppa maahan ja pane kultarahasi siihen!
Pinocchio totteli. Hän kaivoi kuopan, pisti sinne neljä kultarahaa, jotka hänellä vielä olivat ja täytti sitten kuopan mullalla.
— Ja nyt, sanoi kettu, haet lähimmältä lähteeltä ämpärillisen vettä, jolla kastelet maan siltä kohdalta, johon kylvit.
Pinocchio läksi lähteelle, mutta kun ei hänellä ollut ämpäriä, riisui hän toisen kenkänsä, täytti sen vedellä ja kasteli sillä kuopan päällä olevan mullan. Sitten hän kysyi:
— Onko mitään muuta tehtävä?
— Ei mitään, vastasi kettu. — Nyt voimme mennä matkaamme. Mutta palaa sinä tänne takaisin kahdenkymmenen minuutin päästä, sillä silloin on puu jo kohonnut maasta, oksat täynnä kultarahoja.
Marionettiparka ylen ihastuneena, kiitteli tuhatkertaisesti kettua ja kissaa, luvaten antaa heille komeat lahjat.
— Emme me huoli mitään lahjoja, vastasivat molemmat vekkulit. — Meidän ainoa toivomme oli opettaa sinulle miten vaivaa näkemättä voi päästä rikkaaksi ja nyt olemme tyytyväisiä.
Tämän sanottuaan ottivat he hyvästit Pinocchiolta, toivottivat hänelle runsasta saalista ja menivät sitten matkoihinsa.