Brannon näki hänen tuskansa hänen silmistään, ne olivat täynnä syyllisen hämmennystä ja väri hänen kasvoillaan vaihtui alinomaa. Josephine astui askeleen taaksepäin, nojasi suureen pöytään toisella kädellään ja loi katseensa maahan, niin että pitkät silmäripset koskettivat poskia.

"Hyvää yötä, Miss Hamilton" kuului Brannonin ääni.

Josephine kuuli hänen askeleensa hänen mennessään huoneen poikki ja nosti silmänsä nähdäkseen parhaiksi kun Brannon astui ovesta ulos.

Kymmenes luku.

Brannon ei ennättänyt kuin pari askelta kuistilla, kunhan kuuli tytön äänen terävänä ja lujana takanaan. Hän pysähtyi ja meni takaisin, seisahtuen ovensuuhun ja katsoi häneen kysyvästi.

Josephine istui suuren pöydän ääressä. Hänen kasvonsa olivat hyvin kalpeat ja silmät huolestuneen näköiset.

"No?" sanoi Brannon.

"Brannon, mihin olette menossa?"

Hänen äänensä oli matala, jännittynyt, ja Brannonin yritys tutkia hänen levottomuutensa syytä päätyi hämmästykseen.

"Minähän sanoin teille vain hyvää yötä, Miss Hamilton. En muista aikoneeni mennä minnekään erikoisesti. Minulla on erinäisiä laskuja suoritettavana ja sitten menen nukkumaan.