Produced by Tapio Riikonen
RAUTAKANKI JA KUINKA VIIMEIN KÄVI
Tosikertomus Otleyn kirkkoherra
CHARLES B. TAYLER'ilta
Ruotsista suomentanut S. H—n.
Tampereella,
Emil Hagelberg'in ja kumpp. kirjapainossa, 1878.
Emil Hagelberg'in kustannuksella.
ENSIMÄINEN OSA.
RAUTAKANKI ELI MAAILMAN MURHE
Harvat ovat ne, jotka eivät ole kokeneet, mitä suru ja kärsiminen on; harvat ovat nekin, jotka ymmärtävät, mitä kärsiminen vaikuttaa ihmissydämessä. Kärsiminen ja suru on välistä Jumalan kädessä keinona, jolla Pyhä Henki vaikuttaa perin pohjaisen muutoksen sydämessä; mutta se on Pyhä Henki, eikä murhe itsessään, joka oikeastaan tämän ihmeellisen muutoksen tekee. Missä surua ei seuraa Pyhän Hengen vaikutukset, siellä saattaa ihmisen sydän tulla haavoitetuksi ja vaivatuksi, vaan ei pehmitetyksi, niinkuin joka päivä tapahtumat ympäristössämme myös todistavat.
Seuraava todellinen kertomus opettaa meille, mitä semmoinen kärsiminen vaikuttaa, jota ei Jumala saa pyhittää, mitä se kärsimys myötänsä tuo, joka pipliassa sanotaan "maailman murheeksi". Tämä tapaus tuotti minun sieluuni syvän ja vakavan vaikutuksen, ja minä toivon, että kertomus siitä vaikuttaa samaa muissa. Jumala suokoon sen! Oli pimeä ilta; raskaat pilvet olivat kokoontuneet länteen juuri auringon laskun seuduille, ja hämärä hävisi tavallista pikemmin. Erään maaseurakunnan pappi oli kotimatkalla kaukaisesta paikasta avaraa ja harvaan asuttua seurakuntaansa, kun hän huomasi kirkkaan valovirran, joka levisi tielle kylän sepän ahjosta. Hän seisahti ihmettelemään sitä vaikutusta, minkä häikäisevän valon ja synkän pimeyden jyrkkä vastakkaisuus esiintoi. Siinä olisi ollut kuva Rembrandtsin [kuuluisa maalari loistavista valostuksista hänen kuvatauluissaan] pensselille. Esineet, joita ei hän ollut huomannut päivän valossa, näyttivät nyt ilmautuvan salamielisessä suuruudessa. Pajan vastapäätä oleva vanha vaunuvaja loisti valkean paisteessa; puoliksi avoimesta ovesta leimusi valo sinne ja tänne rautavitjoille ja vanhoille siloille, joita riippui seinillä, samalla kun loitompana kaikki oli suljettu synkimpään yöhön. Mutta pajassa tapasi hänen huomionsa jalomman esineen: sepän muhkea olento ja kauniit kasvojuonteensa, hänen siinä seisoessaan täydellisessä miehuudessaan, näkyivät niin selvästi tässä kirkkaassa valossa. Ei hän koskaan muistanut nähneensä juhlallisempaa kuvaa englantilaisesta työntekijästä.