Kotimatkalla ajatteli pastori vakaasti Richard Norman'in sielun tilaa, ja hän huokasi raskaasti, sillä ei siinä juuri ollut paljon ilon syytä. Richard tunsi luonnollisesti sen kärsimisen, jonka hän synneillänsä oli itsellensä saattanut, mutta hän ei tuntenut mitään syvempää nuhtelemista itsessään eikä surua itse synnistä. Kaikki hänen vastauksensa osoittivat, että hän vähän taikka ei ollenkaan tuntenut tehneensä syntiä Herraa vastaan; ne eivät olleet vastauksia siihen, mitä hänen opettajansa oli sanonut, vaan ainoasti hänen omien ajatuksiensa ja mietteittensä ilmauksia — ajatuksia täydellisestä omaan viisauteensa luottamisesta ja omaan voimaansa uskaltamisesta.
Päivää jälkeen teki Richard tavallisuuden mukaan työtä pajassa, ja seuraavana sunnuntaina oli hän kirkossa sekä piti muutamia viikkoja päätöksensä, ettei avaisi minkään kapakan ovea; mutta hänen vaimonsa huomasi raskaaksi murheeksensa, ettei hänessä nähty nöyryyttä eikä mitään totista parannuksen murhetta. Hän näytti olevan ylpeä siitä hyvästä päätöksestä, jonka hän oli tehnyt, ja kun hän pyysi, ettei hän luottaisi liiaksi omaan voimaansa, vaan muistaisi, mitä heidän opettajansa niin usein oli heille selittänyt, sanoi tämä nauraen, että tosin oli papin oikeus siitä saarnata, sillä olihan se hänen velvollisuutensa ja kuului hänen virkaansa, "mutta", lisäsi hän, "pappi ei tunne minua. Luuletko sinä, etten minä voi pitää sanaani, kun olen kerta asian sanonut? Sitä paitsi sanon sinulle senkin, että jos pappi saarnaakin ja hänellä on siihen lupa, niin ei se ole sanottu, että se on vaimon tehtävä. Mutta elä hätäile", sanoi hän, kun tämä näytti vakaiselta ja murheelliselta, "minä lupaan sinulle, ettet sinä saa koskaan kuulla minun olleen 'viheriässä käärmeessä', jos en sinne asiain tähden täydy mennä. Niinkun tiedät, onhan luvallista juoda lasin asiamiehensä kanssa. Ja sen sanon sinulle ja vielä papillekin, että jos mielii jotakin ansaita, niin ei saa riitaantua tuttujen kanssa".
Lieneekö ollut asiata vai ei, sitä en tiedä, ehkä oli laita edellinen, niin tosi on kuitenkin, ettei kulunut monta päivää tästä keskustelusta, kun Richard taas meni "viheriään käärmeesen". Hän tuli yhtähyvin kotiin kello 10, vähän iloisena, vaan ei juopuneena. Hänen vaimonsa kysyi ystävällisesti, missä hän oli ollut, ja hän vastasi kevytmielisellä naurulla: "Olinpahan vaan yhden hyvän ystävän kanssa tuolla ,viheriässä käärmeessä'". Maria ei saattanut nauraa, vaan näytti syvästi alakuloiselta, ja Richard suuttui, kun tämä tuskin vastasi hänelle, koska hän kertoi sinä iltana kylässä kuulemiansa uutisia.
Maria oli surullinen ja syvissä ajatuksissa, ja oli tuskin kuullut tai vaaria ottanut hänen sanoistaan. "Rakas Richard", sanoi hän heräten ajatuksistaan, "minä en tosin tahdo suututtaa sinua, vaan ei minulla ole sydäntä puhua semmoista, kun tunnen, että sinä olet alkanut antaida kiusaajalle jälleen. En voi nauraa, en jutella enkä olla levollinen; ja Richard, eikös ole niin, että sinä koetat karkoittaa omantunnon tuskaa tätä kevytmielistä ja välinpitämätöntä tapaa hyväksymällä".
"Juttua ja tyhmyyttä", vastasi hän; "aina sinulla on tähän aikaan muistutuksia".
"Ei aina, Richard, hyvin harvoin; mutta minä olen murheellinen sentähden, että sinua niin sydämellisesti rakastan, ja minä tiedän, että sinä, sentähden ettäs rakastat minua, suot minun puhua uskollisena ystävänäsi samoin kun myös omana vaimonasi. Rakas mieheni, sinä olet kaikki minulle. Toisinaan pelkään, että ennen miellytän sinua kuin palvelen Herraa, sillä minä vaikenen, kun minun pitäisi puhua. En voi sietää yhtään tyytymättömyyden osoitusta kasvoillasi, ja aina pelkään, etten mitään väärin sinulle sanoisi. Jos olen sen tehnyt tänä iltana, niin suo se minulle anteeksi. Etkös tahdo antaa anteeksi, Richard?" sanoi hän, pistäen kätensä hänen käteensä ja katsoen häneen vakaisesti, vaan sydämellisesti lempeillä silmillä.
Richard katsoi häneen hetkisen sanaakaan puhumatta, ja sitte levisi lämpimimmän rakkauden ilmaus hänen kasvoillensa, ja hän sanoi vapisevalla äänellä: "Jumala siunatkoon sinua, Jumala siunatkoon sinua, Maria raukka; sinä olet paras vaimo maailmassa"; hän puristi hellästi hänen käteensä suljettua kättä ja katseli mieltymyksellä hänen lempeätä muotoansa. "Sinä olet sievin ja viisain kaikista — turhaa on koettaa tehdä sinua vastaan, sen minä sanon, enkä huoli, kuulkoon sen kuka hyvänsä; sinä olet oikeassa ja minä väärässä, ja minun on pyydettävä anteeksiantamista; mutta sen teidän, etten minä ansaitse semmoista vaimoa".
"Minä luulen, ettet sinä ole niin onnellinen minun luonani ollessasi, kuin minä olen silloin, koska sinä olet kotona, kun minä istun työssäni iltasella ja sinä luet pipliaa tai Kristityn Vaellusta minulle, tunnen minä usein olevani onnellisin olento maan päällä".
"Kristityn Vaellus", sanoi hän; "ah, nyt muistan, minun olisi pitänyt lukea tänä iltana sitä, ja minä lupasin Juhanille, että hän saisi olla valveella puoli tuntia tavallista myöhempään ja kuunnella".
"Hän olikin valveilla", sanoi Maria, "ja hän kärsi pettymystänsä hyvin siivosti. Minä sanoin hänelle, että isä kentiesi huomen-iltana olisi kotona ja lukisi meille, ja lupasin pyytää sinulta, että hän saisi istua valveilla huomeniltana taas, koska hän oli niin siivo tänä iltana".