Richard Norman'ia suosi kaikki hänen vilpittömän, kohteliaan tapansa ja hyvän luonteensa tähden. Hän oli erittäin hyvä työmies ja paras hevosen kengittäjä koko tällä seudulla, oli saanut hyvän kasvatuksen, ja oli viisas, ymmärtäväinen nuori mies. Hän oli hyvin suostunut rakkaasen, jumaliseen vaimoonsa ja kahteen pieneen poikaansa, ja oli usein sanonut hänelle, ettei hän koskaan ollut niin onnellinen, kuin istuessaan kotona hänen ja lastensa luona. Yhdessä suhteessa puuttui häneltä kuitenkin paljon; hän ei ollut jumalaa-pelkääväinen mies. Hän kävi kyllä kirkossa, ei hän julkisesti ylönkatsonut sabattia; pastoriansa arvoksui hän suuresti ja osoitti hänelle paljon kunnioitusta, mutta elävästä Jumalan pelvosta oli hän vieras. Rakkaus Jumalaan, hänen Vapahtajansa Jesuksen Kristuksen kautta, ei ollut hänen menetyksensä ponnistimena. Vastoin parempaa tietoansa menetteli hän, samoin kuin moni muukin, ikään kun Jumalan pelkoa ja tämän elämän jokapäiväisiä toimia olisi mahdoton yhdistää, unhottaen, että Jumalan valtakunta on uskovaisten sisällinen voima, niinkun hapatus, joka voimallisella ja läpitunkevalla vaikutuksellansa koskee koko ihmiseen.
Pastori tapasi Richardin syvästi alakuloisena ja murheellisena. Hänen silmänsä olivat väsyneet, kasvonsa kalveat ja väkevä, jäntevä käsi makasi voimatonna peitteellä.
"Jaa, nyt tapaa pastori minut", sanoi hän raskain päin ja sydämin. "Luulen, että pastori on kuullut, kuinka minä käytin itseni menneellä viikolla, ja nyt olen tässä niin kurjana".
"Minä kaipasin sinua kirkossa", vastasi pappi, "ja kun tänään näin, ettet ollut pajassa, tulin tänne kuulemaan, kuinka voitiin, ja nyt tapaan sinut sängyssä tänä kauniina kesäpäivänä, työhön kykenemättömänä. Ystäväni, tämä näkö sattuu sydämeeni; minä olin alkanut toivoa parempaa sinusta".
"Jaa, herra pastori, mutta tämä ei saa enää uudestaan tapahtua, niin että te saatte antaa minulle tällä kertaa anteeksi".
"Se on yhtä kaikki, Richard, jos minä annan anteeksi taikka en; minä en ole sinun tuomarisi, vaan ystäväsi. Herran Jumalan kanssa on sinulla tekemistä. Jättääkö Hän semmoista nuhtelematta? Etsi Jumalan apua Jesuksen Kristuksen kautta. Heräjä ja rukoile, että Jumala antasi sinulle voimaa vastustamaan kiusaajaa. Meidän täytyy vastaanseisoa perkelettä, jos tahdomme voittaa kiusausta; mutta jos meillä on ainoastaan oma voimamme, niin me taistelemme hirmuista ylivoimaa vastaan".
"Sen tiedän varsin hyvin, ja minä rukoilen Jumalalta apua".
"Niin, ystäväni, mutta sinun pitää myös käyttää itsesi niinkuin rukoilet; sinun pitää luottaa nöyrästi Kristukseen ja uskoa, että sinä Hänen tähtensä saat armon ja voiman vastaukseksi rukouksellesi. Muista, että kun Jumala antaa meille käskyn, antaa Hän myös lupauksen samassa. Jumala sanoo sinulle: Tee työtä, — sodi — taistele; ja ne lupaukset, jotka Hän antaa, ovat nämä: 'Minä teen työtä sinussa — minä sodin sinussa — minä taistelen sinussa'. Jumalan käsky on: 'vastaanseisokaa perkelettä'; mutta lähimmästi sen yhteydessä on Hän antanut myös lupauksen, joka kuuluu: 'Niin pakenee hän teistä'. Sinä ja minä, Richard, ja kaikki ihmiset saavat oppia Hänen sanastaan, että meidän pitää voittaa väkevä vihollisemme, ellei Hän ole meitä voittava. Ei ole yhtään aselepoa, ei ensinkään rauhaa kumpaiseltakaan puolelta; jos me emme voita, niin viepi hän varmaan meidät viimein ikuiseen vankeuteen".
"Jaa, tietääkös pastori, minä olen oikein kipeä tästä elämästäni; luulen, etten koskaan enää löydä mitään iloa siinä. Mikä houru olen ollutkaan! Minä olen hävittänyt rahani, voin nyt niin pahoin ja tunnen itseni niin heikoksi, etten voi tehdä työtä, eikä minulla ole ensinkään ruokahalua. Luulen, etten ole maistanut leivän murentakaan kahteen päivään. Tämmöinen loppu siitä nyt on tullut; minä olen saanut maistaa sen seurauksia, ja varmaan voin sanoa, etten enää sitä tee".
"Toivon voivani sanoa, niinkun sinäkin, että tämä on sen loppu", vastasi pastori; "toivon myös niin olevan; mutta muista, mitä minä sanon — jos et kadu syntiäsi ja etsi Jesuksessa anteeksi-antamista ja pelastusta, ja siten voita pahaa Jumalan voimalla, niin tulee loppu paljoa pahemmaksi, sillä 'synnin palkka on kuolema', eikä ainoasti ruumiillinen, vaan hengellinen ja ijankaikkinen. Sanon myös sinulle senkin, että nyt on hyvin helppo sanoa: 'minä en tee sitä koskaan enää'; mutta kun terveys ja miehuus jälleen palajaa, tulee kiusaus uudella voimalla, ja jos et ole antanut itseäsi Kristukselle katumuksessa ja totisessa uskossa, etkä Hänen voimallansa vastusta ja voita kiusausta, voit sinä tehdä, niinkun tuhannet muut: minä menen sinne jälleen. Mutta minä en sano nyt sen enempää; minä laskeun polvilleni ja rukoilen sekä toivon, että sinäkin rukoilisit edestäsi, että Jumala antaisi sinulle Pyhän Henkensä ja auttaisi sinua tekemään Hänen tahtoansa".