Näin ollen minun on pakko tunnustaa ainoan erotuksen lajien ja selväpiirteisten muunnosten välillä olevan sen, että jälkimäisten tiedetään tai arvellaan nykyään liittyvän toisiinsa välimuotojen avulla, kun taas lajit muinoin liittyivät samalla tavoin toisiinsa. Väheksymättä niiden siirtymäasteiden merkitystä, jotka nykyään liittävät toisiinsa kaksi muotoa, punnitsemme huolellisemmin ja annamme suuremman arvon muotojen nykyiselle eroavaisuusmäärälle. On varsin mahdollista, että muotojen, jotka nykyään tunnustetaan ainoastaan muunnoksiksi, myöhemmin katsotaan ansaitsevan lajien nimen; tällöin, tieteellinen ja jokapäiväinen kieli tulevat keskenänsä sopusointuun. Sanalla sanoen, meidän on käsiteltävä lajeja samalla tavalla kuin ne luonnontutkijat käsittelevät sukuja, jotka pitävät näitä vain käytännöllisyyden vuoksi laadittuina keinotekoisina yhdistelminä. Tämä ei kenties ole mikään ilahduttava tulevaisuudenkuva; mutta ainakin pääsemme silloin turhaan tutkimasta laji-nimityksen oleellista sisällystä, joka on ja jää selvittämättä.
Muut, yleisemmät luonnonhistorian alat tulevat vastaisuudessa paljon mielenkiintoisemmiksi. Luonnontutkijain käyttämät tiedesanat, sellaiset kuin sukulaisuus, tyypin yhteisyys, polveutuminen, morfologia, adaptiviset ominaisuudet, surkastuneet ja kehityksessään pysähtyneet elimet j.n.e. lakkaavat olemasta kuvaannollisia ja saavat sananmukaisen merkityksen. Kun emme enää katsele elollista olentoa niinkuin villi-ihminen katselee laivaa, jonakin, joka käy yli hänen ymmärryksensä, kun katselemme jokaista luonnon tuotetta jonakin, jolla on ollut pitkä historiansa, kun jokaisessa monimutkaisessa rakennelmassa näemme lopputuloksen monista eri asteista, joista jokainen on omistajalleen hyödyllinen, samoinkuin jokainen suuri koneellinen keksintö on monen työntekijän työn, kokemuksen, järjen ja erehdysten tulos — kun näillä silmillä katselemme kutakin elollista olentoa, niin kuinka paljon mielenkiintoisemmaksi tuleekaan luonnonhistoria, kuten oman kokemukseni perusteella voin vakuuttaa!
Eteemme aukenee laaja ja melkein koskematon tutkimusala: muuntelun syyt ja lait, vuorosuhteellisuus, käytön ja sen puutteen vaikutukset, ulkonaisten elinehtojen suoranainen vaikutus j.n.e. Viljelystuotteiden tutkimus saa verrattoman paljon suuremman merkityksen. Ihmisen kasvattama uusi muunnos on oleva paljon arvokkaampi ja mielenkiintoisempi tutkimuksen esine kuin jokin uusi laji lisää jo tunnettujen lajien äärettömään lukumäärään. Jaotuksemme muuttuvat mikäli mahdollista sukujohdoiksi ja silloin ne todella ilmaisevat jotakin, mitä voi kutsua luomissuunnitelmaksi. Jaotussäännöt tulevat epäilemättä yksinkertaisemmiksi, kun meillä on silmäimme edessä määrätty tutkimuksen esine. Meillä ei ole käytettävänämme mitään sukutauluja eikä vaakunamerkkejä. Meidän on keksittävä ja seurattava luonnollisten sukujohtojemme monia haarautumia, kiinnittämällä katseemme sellaisiin tunnusmerkkeihin, jotka ovat kauan olleet perinnöllisiä. Surkastuneet elimet puhuvat pettämätöntä kieltään ammoin hävinneiden rakennelmien luonteesta. Lajit ja lajiryhmät, joita nimitetään poikkeaviksi (aberrant), ja joita voisi kutsua eläviksi kivettymiksi, auttavat meitä luomaan itsellemme kuvan muinaisista elämänmuodoista. Embryologia paljastaa meille usein kunkin pääjakson esityypin jonkun verran himmenneen rakenteen.
Kun pääsemme varmuuteen siitä, että kaikki saman lajin yksilöt ja useimpien sukujen kaikki lähisukuiset lajit ovat verrattain myöhäisellä aikakaudella polveutuneet samasta esi-isästä ja muuttaneet samalta syntymäseudulta, ja kun paremmin olemme oppineet tuntemaan monia eri vaellustapoja, kykenemme varmaankin siinä valossa, jota geologia nykyään luo ja jota se vastaisuudessa on yhä enemmän luova aikaisempiin ilmaston- ja maanpinnanmuutoksiin, oivallisesti seuraamaan koko maapallon asukasten muinaisia vaelluksia. Jo nykyäänkin on mahdollista saada jokin käsitys muinaisajan maantieteestä vertailemalla jonkun mantereen kummallakin puolella elävien merieliöiden eroavaisuuksia ja mantereen eri asukasten luonnetta silmälläpitäen niiden oletettavia vaellusmahdollisuuksia.
Geologian, tuon ylvään tieteen, loistoa himmentää sen aikakirjojen ääretön epätäydellisyys. Maan kuori, sen kerroksiin hautautuneine jäännöksineen, ei suinkaan ole verrattava mihinkään täyteen ahdettuun museoon, vaan niukkaan kokoelmaan, jonka esineet ovat kerätyt umpimähkään ja pitkien väliaikojen perästä. Tullaan kaiketi myöntämään, että jokaisen kivettymiä sisältävän muodostuman kerrostuminen on riippunut suotuisien asianhaarojen harvinaisesta yhteensattumisesta ja että toisiaan seuraavien kerrostumien väliin sattuvat tyhjät aikakaudet ovat olleet äärettömän pitkiä. Kumminkin voinemme jonkinmoisella varmuudella arvioida näiden väliaikojen pituutta vertaamalla toisiinsa niiden edellisiä ja niiden jälkeisiä elollisia muotoja. Meidän on oltava varovaisia tahtoessamme elämänmuotojen yleisen vuorojärjestyksen perusteella täydelleen yhdenikäisinä rinnastaa kaksi muodostumaa, jotka eivät sisällä monia samoja lajeja. Koska lajit syntyvät ja häviävät sukupuuttoon hitaasti ja vielä nykyäänkin työskentelevien voimien, eikä suinkaan ihmeellisten luomistöiden vaikutuksesta, ja koska kaikkein tärkein organisten muutosten syy — eliöiden keskinäiset suhteet — on miltei riippumaton useinkin kenties äkkiä muuttuneista fysillisistä elinehdoista, johtuu tästä, että toisiaan seuraavien muodostumien kivettymissä huomattava organisten muutosten määrä jotenkin tarkoin osottanee kuluneen ajan suhteellisen, joskaan ei sen todellista pituutta. Joukko lajeja, jotka pysyvät yhdessä ko'ossa, voi pitkät ajat säilyä muuttumatta, samalla kuin jotkut näistä lajeista samalla aikakaudella vaeltaessaan uusille alueille ja joutuessaan kilpailuun niiden outojen asujanten kanssa voivat toisintua. Me emme näin ollen saa antaa organisten muutosten määrälle ajanmittana liian suurta arvoa.
Tulevaisuudessa näen aukeavan uusia aloja vielä paljon tärkeämmille tutkimuksille. Psykologia tulee rakentamaan Herbert Spencerin jo laskemalle lujalle perustukselle, hänen opillensa jokaisen sielunkyvyn asteittaisesta kehityksestä. Ihmisen alkuperä ja hänen historiansa on saava paljon valaistusta.
Useita kaikkein etevimpiä tiedemiehiä näyttää täysin tyydyttävän käsitys, että kukin laji on erikseen luotu. Mutta minusta on paremmin sopusoinnussa niiden lakien kanssa, joille Luoja on antanut ilmaisun aineessa, että maailman muinaisten ja nykyisten asukasten syntyminen ja häviäminen aiheutuu sekundarisista syistä, samantapaisista kuin ne, jotka määräävät yksilön syntymän ja kuoleman. Eliöt muuttuvat minun silmissäni vain jalommiksi, jos en pidä niitä erikoisina luomina, vaan muutamien harvojen, ennen kambrista aikakautta eläneiden eliöiden suoranaisina jälkeläisinä. Muinaisten lajien tarjoaman analogian nojalla voimme päättää, ettei ainoakaan nykyään elävä laji tule säilyttämään muotoansa muuttumattomana etäiseen tulevaisuuteen. Ja hyvin harvat nykyisistä lajeista tullevat jättämään minkäänlaisia jälkeläisiä kovin etäiseen tulevaisuuteen; sillä se tapa, millä kaikki elolliset olennot ovat ryhmittyneet, osottaa että suurin osa kunkin suvun lajeista ja monet kokonaiset suvut eivät ole jättäneet mitään jälkeläisiä, vaan tyyten hävinneet sukupuuttoon. Niin paljon voimme tulevaisuuteen nähden ennustaa, että voimme sanoa yleisten ja laajalle levinneiden lajien, jotka kuuluvat kukin luokassaan laajempiin ja vallitseviin ryhmiin, lopuksi pääsevän voitolle ja luovan uusia valtalajeja. Koska kaikki elolliset muodot ovat kauan ennen kambrista aikakautta eläneiden muotojen suoranaisia jälkeläisiä, voimme olla varmat siitä, ettei luonnollinen polveutumisketju milloinkaan ole katkennut eikä mikään luonnonmullistus hävittänyt autioksi maailmaa. Voimme sen vuoksi joltisellakin varmuudella katsoa pitkäaikaiseen turvalliseen tulevaisuuteen. Ja koska luonnollinen valinta vaikuttaa ainoastaan työskentelemällä kunkin olennon hyväksi, pyrkivät kaikki ruumiilliset ja sielulliset kyvyt kehittymään täydellisyyttä kohti.
On mielenkiintoista tarkastella reheväkasvuista rinnettä, jota verhoavat monenlaiset kasvit, jossa linnut laulavat pensaikossa, jossa erilaiset hyönteiset liihoittelevat ja madot ryömivät kosteassa maassa — on mielenkiintoista katsella kaikkea tätä ja ajatella, että nämä taiten rakennetut muodot, jotka niin suuresti eroavat toisistaan ja niin monimutkaisella tavalla ovat toisistaan riippuvaisia, ovat kaikki samojen luonnonlakien synnyttämiä, jotka vieläkin vaikuttavat ympärillämme. Nämä lait ovat, laajimmassa merkityksessä käsitettyinä, kasvamisen ja suvunjatkumisen laki, perinnöllisyys, joka jo miltei sisältyy suvunjatkumiseen, muuntelevaisuus, joka johtuu elinehtojen välillisestä ja suoranaisesta vaikutuksesta ynnä käytöstä ja käytön puutteesta, sekä lisääntyväisyys, joka on niin suuri, että se johtaa taisteluun elämästä, josta on seurauksena luonnollinen valinta, mikä taas tuo mukanaan ominaisuuksien erilaistumisen ja vähemmän kehittyneiden muotojen sukupuuttoonkuolemisen. Luonnossa vallitsevasta sodasta, nälästä ja kuolemasta on siis suoranaisena seurauksena ylevin ilmiö, minkä voimme ajatella, nimittäin korkeampien eläinten syntyminen. Jotakin suuremmoista on tässä ajatuksessa, että Luoja on puhaltanut elämän ja sen voimat aluksi vain muutamiin harvoihin tai yhteen ainoaan muotoon ja että kiertotähtemme kiertäessä rataansa järkähtämättömän painolain mukaisesti tuosta yksinkertaisesta alusta on kehittynyt ja edelleen kehittyy mitä kauneimpia ja ihmeellisimpiä muotoja.