Sir C. Lyell on eräässä huomiota herättävässä kohdassa lausunut ajatuksensa, miltei samoin sanoin kuin minäkin, suurten, kautta maailman tapahtuneitten ilmastonmuutosten vaikutuksesta lajien maantieteelliseen levenemiseen. Olemme jo nähneet, kuinka Croll'in johtopäätös, että toisiaan seuraavat jääkaudet toisella pallonpuoliskolla sattuvat yksiin vastakkaisella puoliskolla vallitsevien lämpimämpien aikakausien kanssa, yhdessä sen olettamuksen kanssa, että lajit hitaasti muuntuvat, selittää monia seikkoja samojen ja sukulais-elämänmuotojen levenemisessä kaikkiin maapallon seutuihin. Elämän virta on toisin aikakausin virrannut pohjoisesta etelään ja toisin aikakausin etelästä pohjoiseen, saapuen kummassakin tapauksessa päiväntasaajalle saakka; mutta virtaus on ollut voimakkaampi pohjoisesta etelään kuin päinvastaiseen suuntaan ja on sen vuoksi runsaammalla tulvalla peittänyt eteläiset maat. Samoinkuin vuoksi jättää rannoille vaakasuoran rajaviivansa, joka kohoaa korkeammalle siellä, missä vuoksi on ollut korkeampi, samoin on elämän virta jättänyt rajaviivansa vuoristojen rinteille juovana, joka vähitellen kohoaa napavyöhykkeen alankoseuduista ja saavuttaa suuren korkeuden päiväntasaajan tienoilla. Niitä eri olentoja, jotka tulva näin on heittänyt rannoille, voipi verrata villeihin ihmisrotuihin, jotka ovat olleet pakotetut väistymään ylös vuoristoihin ja elävät siellä edelleen, ollen meille mielenkiintoisena todistuksena ympäröivien alankoseutujen aikaisemmista asukkaista.
XIII LUKU.
MAANTIETEELLINEN LEVENEMINEN
(Jatkoa).
Suolattoman veden eliöiden leveneminen. — Valtamerensaarten asukkaista
— Sammakkoeläinten ja maaimettäväisten puuttuminen valtamerensaarilta.
— Saarten ja lähimmän mantereen asukasten sukulaisuus. — Jälkikatsaus
XII ja XIII lukuun.
SUOLATTOMIEN VESIEN ASUKKAAT.
Koska järviä ja jokivesistöjä erottavat toisistaan maaesteet, saattaisi luulla suolattomien vesien asukkailla olevan seudullaan rajotetun levenemisen, ja koska meri nähtävästi muodostaa vielä ylipääsemättömämmän esteen, ei luulisi näiden eliöiden milloinkaan voivan levitä etäisiin seutuihin. Mutta asianlaita on aivan päinvastainen. Ei siinä kyllä, että monilla aivan eri luokkiin kuuluvilla suolattoman veden lajeilla on äärettömän laaja levenemisalue, vaan ovat sukulaislajit huomattavasti voitolla kautta maailman. Kun aloin keräillä Brasilian suolattomien vesistöjen eliöitä, muistan kuinka minua hämmästytti näiden ja Ison-Britannian vesistöjen hyönteisten, kotiloiden y.m. yhtäläisyys, katsoen maaeliöiden erilaisuuteen.
Suolattoman veden eliöiden laajan levenemisen voinemme kumminkin useimmissa tapauksissa selittää johtuvan näiden eliöiden niille itselleen varsin edullisesta mukautumisesta, joka on tehnyt mahdollisiksi lyhyet, taajaan tapahtuvat siirtymiset lammesta lampeen tai joesta jokeen; ja miltei välttämättömänä seurauksena tästä niiden kyvystä on taipuvaisuus laajaan levenemiseen. Voimme tässä tarkastaa ainoastaan muutamia tapauksia. Vaikeimmin selitettäviä on kalojen leveneminen. Ennen luultiin, ettei kahden toisistaan etäällä olevan mantereen vesistöissä milloinkaan elä samoja suolattoman veden lajeja. Äskettäin on kumminkin toht. Günther osottanut, että Galaxias attenuatus elää Tasmaniassa, Uudessa Seelannissa, Falkland-saarilla ja Etelä-Amerikan mantereella. Tämä ihmeellinen tapaus osottaa kenties levenemistä antarktisesta keskuksesta jollakin aikaisemmalla lämpimämmällä aikakaudella. Tapauksen tekee kumminkin vähemmän hämmästyttäväksi se seikka, että tämän suvun lajit kykenevät jollakin tuntemattomalla tavalla kulkemaan melkoisia matkoja poikki aavojen valtameren ulappain: niinpä on olemassa eräs Uudelle Seelannille ja Auckland-saarille yhteinen laji, vaikka näiden saarten välimatka on noin 230 engl. penikulmaa. Samalla mantereella on suolattomien vesistöjen kaloilla usein laaja ja ikäänkuin oikullinen leveneminen, sillä kahdessa lähekkäin olevassa vesistössä saattavat toiset lajit olla samoja ja toiset aivan erilaisia.
Kalojen siirtyminen voinee joskus tapahtua satunnaisin levenemiskeinoin. Ei esim. ole aivan harvinaista, että tuulispäät lennättävät kaloja pitkien matkojen päähän ja että nämä alas pudotessaan vielä ovat hengissä, ja tunnettua on niinikään, että mätimunat pysyvät elossa vielä kauan sen jälkeen kuin ne ovat joutuneet kuivalle maalle. Etupäässä on kumminkin leveneminen aiheutunut myöhäisellä ajalla tapahtuneista muutoksista maanpinnan kaltevuudessa, joiden vaikutuksesta joet ovat yhtyneet toisiinsa. On myöskin olemassa esimerkkejä siitä, että joet ovat tulva-aikoina yhtyneet, vaikkei maanpinnan kaltevuudessa olekaan tapahtunut mitään muutoksia. Saman johtopäätöksen voimme tehdä siitä, että kalalajit, jotka elävät useimpien yhdenjaksoisten vuoristojonojen vastakkaisilla puolilla, suuresti eroavat toisistaan, koska vuoristojonojen on täytynyt varhaisista ajoista kokonaan estää kummallakin puolella virtaavien jokivesistöjen yhtyminen. Eräät suolattoman veden kalat kuuluvat hyvin vanhoihin muotoihin, joten siis niihin nähden on ollut runsaasti aikaa suuriin maantieteellisiin muutoksiin, mikä taas on tehnyt laajan levenemisen mahdolliseksi. Sitäpaitsi on toht. Günther äskettäin useiden asianhaarojen nojalla tullut siihen johtopäätökseen, että kalojen luokassa samat muodot ovat olleet pitkäikäisiä. Suolaisen veden kaloja voidaan vähitellen ja varovasti totuttamalla saada elämään suolattomassa vedessä. Valenciennes'in mukaan on tuskin olemassa ainoatakaan kalaryhmää, jonka kaikki jäsenet ovat suolattoman veden kaloja, jotenka siis jokin suolattoman veden kalojen ryhmään kuuluva merikalalaji voi uiskennella pitkiä matkoja pitkin meren rannikkoja ja mahdollisesti suuremmatta vaikeudetta mukautua elämään jonkin etäisen maan suolattomissa vesistöissä.
Muutamat suolattoman veden kotilot ovat hyvin laajalle levinneitä ja sukulaislajit, jotka teoriamme mukaan polveutuvat yhteisestä alkumuodosta ja joiden on täytynyt lähteä yhteisestä alkukodista, ovat voitolla kautta maailman. Niiden leveneminen kummastutti minua ensinnä suuresti, koska ei mielestäni ollut luultavaa, että linnut kuljettaisivat niiden munia, ja koska munat, samoinkuin täysinkehittyneetkin eliöt, heti kuolevat merivedessä. En voinut käsittää sitäkään, kuinka jotkut naturalistuneet lajit ovat nopeasti levinneet kautta koko alueen. Mutta kaksi sittemmin havaitsemaani seikkaa — ja monia muita samanlaisia tullaan epäilemättä vastaisuudessa keksimään — luovat jonkin verran valoa tähän hämärään asiaan. Olen pari kertaa havainnut, että sorsien äkkiä sukeltaessa pinnalle lammessa, jossa kasvaa limaskaa, niiden selkään on tarttunut näitä pieniä kasveja; ja siirtäessäni limaskaa akvariumista toiseen on minulle sattunut, että samalla olen tahtomattani siirtänyt suolattoman veden nilviäisiä toiseen akvariumiin. Mutta eräs toinen levenemiskeino on kenties vielä tehokkaampi: pistin sorsanjalan akvariumiin, jossa paljon suolattoman veden kotiloita oli juuri tulemassa munista ja havaitsin kuinka pienen pieniä, äsken munasta päässeitä nilviäisiä joukottain ryömi pitkin sorsanjalkaa, takertuen siihen niin lujasti, että otettuani jalan vedestä en saanut niitä pois ravistamalla; vasta vähän vanhempina ne vapaaehtoisesti irtautuivat siitä. Nämä äsken munasta päässeet nilviäiset elivät sorsan jalalla kosteassa ilmassa 12-20 tuntia; tässä ajassa voi sorsa tai haikara lentää vähintäin kuusi tai seitsemänsataa engl. penikulmaa, ja jos tuuli on kuljettanut sen meren yli jollekin valtamerensaarelle tai muuhun etäiseen paikkaan, niin se varmasti laskeutuu johonkin lammikkoon tai puroon. Sir Charles Lyell on kertonut minulle, että on tavattu eräs Dytiscus, johon eräs Ancylus — muuan suolattoman veden nilviäinen — oli lujasti takertunut. Eräs samaan heimoon kuuluva vesikuoriainen, muuan Colymbetes-laji, lensi kerran "Beagle" laivan kannelle, laivan ollessa 45 engl. penikulman päässä lähimmästä mantereesta; kuinka paljon kauemmaksi suotuisa myrskytuuli olisi voinut sen kuljettaa, on mahdotonta sanoa.