— "Vähän sitäkin, sire. Katuteaterissa puhutaan, paitsi maankulkurein käyttämää renkutusta, kaikkia mailman kieliä: oikea Babelin sekasotku."
— "Hyvä! Minä panen sen mieleeni. Totta tosiaan te'enkin sinusta jotakin."
Ludovik XI seisoi hetken mietteissään.
— "Mutta", Villon äkkiä jatkoi, "mutta aatelkaapa, sire, jos tuo
Starck oliskin kuollut… Pyhä neitsyt! Neljä-toista vuotta sitten!…"
— "Mahdollista!" kuningas sanoi… "No sitten, koska osaat saksaa, käyt etsimään minun puolestani Nikolai Diesbachilaista, Bern'in vanhaa pormestaria, ja seuraat hänen käskyjänsä."
— "Bern'iin siis?"
— "Kaikkialle, mistä hänen vaan löydät. Tuon taikakalusi kun näytät, hän sinut oitis tuntee."
— "Teidän Majesteettinne siis jättää sen minulle?"
— "Väli-aikaisesti. Ole uskollinen, nerokas, urhea, niin saat sen kenties pitää. Tässä on matkaasi varten."
Kuningas aukaisi pienen lippaan, otti siitä kourallisen kulta-ecu'itä ja kaasi ne runoilijan käteen.