— "Niin! jospa se vaan olisikin itseni vuoksi!"
— "No, kenenkä vuoksi?"
Villon käänsi hänelle selkänsä ja meni kuninkaan luo. Onnettomuudeksi
Ludovik XI ei näyttänyt tänä aamuna olevan naurutuulella.
— "Tule esiin, lipilaari!" hän ärjäsi huomatessaan runoilijan. "Se on juuri kaunis juttu, jonka minulle koetit uskotella! Jos onkin paljo kalua mennyt hukkaan Granson'issa, niin onpa väkeä kaatunut kovin vähäisen. Tuhannen miestä enintäin. Se minua harmittaa ja huolettaa. Totta Jumaliste! saa kenties alkaa uudestaan!"
Villon huomasi, että aika oli huonosti valittu pyyntöjen esittämiseen.
Pait sitä kuningas oli juuri menossa päivälliselle mestari Anton
Boursier'in luo, joka oli rikas kauppias, kuninkaan toveri ja
Passe-Filon'in puoliso.
— "Noh!" herttua seuraavana päivänä kysyi, "mitä uutisia?"
— "Yksi ainoa, teidän ylhäisyytenne, mutta oivallinen. Katselkaa tätä auringon iloista sädettä, joka teille kertoo saman kuin minullekin, että nyt on toivojen aika, nyt on kevät!"
Ja sitten hän rupesi itsekin auringon säteeksi, nostaen ilon koko talossa ylimmilleen.
Kun runoilija taasen meni pois, sattui uusia vastoinkäymisiä.