Hän oli niin kohtelias, että hän vartavasten meidän tähtemme seisattui jonkun ravintolan eteen ja kestitsi meitä lampaanpaistilla ja oluella. Mutta silloinkin kuin Peggotty paraikaa joi, tuli Mr. Barkis'iin yksi tuommoinen likenemisen puhti ja hän oli vähällä tukehuttaa tämän. Mutta kun matkamme lähestyi loppuansa, oli hänellä enemmin tekemistä ja vähemmin aikaa sievistelyksiin; ja kun ajoimme Yarmouth'in kivikadulle, tärisyttivät ja hytkyttävät rattaat meitä kaikkia kolmea niin, ettemme ehtineet ajatella mitään muuta.
Mr. Peggotty ja Ham odottivat meitä vanhassa paikassa. He vastaan-ottivat minua ja Peggottya aivan ystävällisellä tavalla ja pudistivat kättä Mr. Barkis'in kanssa, joka, hattu aivan takaraivolla ja jonkunlainen puoli-hävennyt hymy kasvoissa, joka tunki alas hänen jalkoihinsa asti, näytti minun mielestäni jokseenkin tyhjäntäpöiseltä. He ottivat kumpikin yhden Peggotyn arkuista ja me olimme pois menemäisillämme, kun Mr. Barkis etusormellaan juhlallisesti viittasi minua tulemaan johonkin portinvajaan.
"Kuulkaat nyt", murisi Mr. Barkis, "kaikki oli oikein".
Minä katsoin ylös hänen kasvoihinsa ja vastasin, koettaen olla hyvin viisas: "ah!"
"Se ei päättynyt siihen", lausui Mr. Barkis, nyykäyttäen päätänsä tuttavasti. "Kaikki oli oikein".
Taas minä vastasin: "ah!"
"Te tiedätte, ketä halutti", lausui ystäväni. "Barkis'ia juuri, eikä ketään muuta, kuin Barkis'ia".
Minä nyykäytin myöntämistä.
"Kaikki on oikein", lausui Mr. Barkis, pudistaen kättä minun kanssani: "minä olen teidän ystävänne. Te panitte kaikki oikeaan alkuun ensiksi. Kaikki on oikein".
Selvyyttä tavoittaessaan oli Mr. Barkis niin tavattoman epäselvä, että minä olisin ehkä jäänyt kokonaiseksi tunniksi seisomaan ja katsomaan hänen kasvoihinsa ja aivan luultavasti saanut yhtä paljon tietoa niistä, kuin seisahtuneen kellon taulusta, jollei Peggotty olisi huutanut minua pois. Kun astuimme eteenpäin, kysyi hän minulta, mitä Mr. Barkis oli sanonut; ja minä kerroin, että hän oli sanonut, että kaikki oli oikein.