"Mihin aikaan", kysyi Mr. Micawber, "saan minä —"
"Kello kahdeksan paikoilla", lausui Mr. Qvinion.
"Kello kahdeksan paikoilla", toisti Mr. Micawber. "Minä pyydän saadakseni toivottaa teille hyvää päivää, Mr. Qvinion. Minä en häiritse teitä kauemmin".
Hän pani hatun päähänsä ja meni ulos, keppi kainalossa: hyvin suorana ja hyräillen jotakin nuottia, kun hän pääsi ulos konttorista.
Sitten Mr. Qvinion varsinaisesti pestasi minut olemaan niin hyödyllinen, kuin suinkin mahdollista, Murdstone ja Grinby'n varahuoneessa kuuden shillingin viikkopalkkaa vastaan, luullakseni. Minä en ole varma, oliko sitä kuusi vai seitsemän. Mutta epävarmuuteni vuoksi tässä kohden olen taipusa uskomaan, että se oli kuusi aluksi ja seitsemän jälestäpäin. Hän maksoi minulle ennalta viikon palkan puhtaassa rahassa (omasta taskustansa, luulen minä), ja minä annoin Jauhoperunalle kuusi pennyä siitä, että hän kantaisi arkkuni illalla Windsor Terrace'en, koska se oli liian raskas minulle, vaikka se oli vähäinen. Minä maksoin lisäksi kuusi pennyä päivällisestäni, joka oli yksi lihapasteija ja viippaus läheisestä pumpusta; ja vietin sen tunnin, joka oli sallittu tätä ateriaa varten, sillä tapaa, että kävelin pitkin katuja.
Määrättyyn aikaan illalla ilmestyi Mr. Micawber jälleen. Minä pesin käteni ja kasvoni, tehdäkseni suurempaa kunniaa hänen gentilitetillensä, ja me astuimme yhdessä kartanomme luo, joksi minun täytyy, luullakseni, nyt sanoa sitä; samalla kuin Mr. Micawber matkallamme teroitti mieleeni katujen nimet ja kulmarakennusten muodot, että seuraavana aamuna helposti osaisin takaisin.
Kun saavuimme Windsor Terrace'en hänen kartanonsa luo (jonka huomasin ränstyneeksi, niinkuin hänet itse, mutta joka myöskin, niinkuin hän itse, toi näkyviin mitä parasta sillä oli), esitteli hän minut Mrs. Micawber'ille, laihalle ja surkastuneelle vanhanpuoliselle ladylle, joka istui vierashuoneessa (ensimäinen kerros oli kokonaan huonekaluja vailla ja kartiineja pidettiin alhaalla naapurien silmänlumeiksi), rintalapsi sylissään. Tämä lapsi oli toinen kaksoisparista; ja tässä ehkä muistutan, että tuskin koskaan koko tuttavuuteni aikana tämän perheen kanssa näin molemmat kaksoiset yhtä haavaa eroitettuina Mrs. Micawber'ista. Toinen niistä otti aina ruokaa.
Oli kaksi muutakin lasta: Master Micawber, noin neljän vuoden, ja Miss Micawber, noin kolmen vuoden vanha. Nämät ja mustaverinen, nuori nainen, jolla oli se omituinen tapa, että hän nuhisutti nenäänsä, ja joka palveli tässä perheessä (hän ilmoitti minulle ennen puolen tunnin kuluttua, että hän oli orpo ja tuli St. Luukkaan lähellä olevasta vaivaishuoneesta), tekivät laitoksen täydelliseksi. Minun huoneeni oli rakennuksen ylimmäisessä osassa pihan puolella. Se oli vähäinen, niukasti huonekaluilla varustettu kammio, johon oli seiniin yliympäri painettu semmoisia koristuksia, joita nuori mielikuvitukseni muutti sinisiksi sämpylöiksi.
"Minä en olisi suinkaan uskonut", lausui Mrs. Micawber, kun hän tuli ylös kaksoisineen päivineen näyttämään minulle tätä huonetta ja istui alas hengittämään, "kun ennen naimistani asuin isän ja äidin luona, että minun koskaan olisi tarve ottaa hyyryllisiä. Mutta koska Mr. Micawber'illa on vastuksia, saavat kaikki yksityiset tunteet väistyä".
Minä sanoin: "niin, Ma'am".