"Häntä on nimitetty hulluksi", lausui tätini. "Minä tunnen itsekästä iloa, kun saan sanoa, että häntä on nimitetty hulluksi, sillä muutoin minä en olisi saanut edukseni nauttia hänen seuraansa ja neuvojansa näinä viimeisinä kymmenenä vuonna ja kauemminkin — totta puhuen siitä saakka, kuin sisaresi, Betsey Trotwood, petti toiveeni".
"Niinkö kauan?" sanoin minä.
"Ja uhkeata väkeä se olikin, joka rohkeni nimittää häntä hulluksi", jatkoi tätini. "Mr. Dick on kaukaista sukua minulle — yhtä kaikki kuinka; minun ei tarvitse ryhtyä siihen. Jollei minua olisi ollut, olisi hänen oma veljensä pannut hänet elin-ajaksi salpojen taa. Siinä kaikki".
Minä pelkään, että teeskentelin, mutta nähdessäni, että tätini oli niin harras tässä asiassa, koetin minäkin näyttää hartaalta.
"Ylpeä narri!" lausui tätini. "Sen tähden, että hänen veljensä oli vähän haaveksiva — vaikk'ei hän ole puoltakaan niin haaveksiva, kuin moni muu ihminen — ei hän tahtonut sallia, että toinen oleskeli hänen huoneessansa, vaan lähetti hänet pois johonkin yksityiseen holholaitokseen; vaikka heidän isä vainajansa, joka katsoi häntä melkein mielipuoleksi, oli jättänyt hänet veljen erityiseen huostaan. Ja viisas mies tuo isä lienee ollut, joka ajatteli niin! Hullu epäilemättä itse".
Taas, kun tätini näytti aivan varmalta, koetin minäkin näyttää aivan varmalta.
"Sen vuoksi minä astuin väliin!" jatkoi tätini, "ja tein hänelle tämmöisen tarjomuksen. Minä sanoin: 'veljenne on tervejärkinen — paljon terve-järkisempi, kuin te olette taikka ikinä tulette olemaan, sopii toivoa. Jättäkäät hänelle hänen vähäiset tulonsa ja antakaat hänen tulla minun luokseni asumaan. Minä en pelkää häntä. Minä en ole ylpeä, minä olen valmis hoitamaan häntä enkä kohtele häntä pahasti, niinkuin muutamat ihmiset (ulkopuolella holholaitostakin) ovat tehneet'. Pitkän kinan perästä", lausui tätini, "sain minä hänet, ja hän on ollut täällä siitä asti. Hän on kaikkein ystävällisin ja säysein olento mailmassa; ja mitä hänen neuvoihinsa tulee! — Mutta ei kukaan tiedä, mikä ymmärrys sillä miehellä on, paitsi minä".
Tätini silitti pukuansa ja pudisti päätänsä, ikäänkuin hän olisi tahtonut silittää uhkamielisyyttä koko mailman suhteen ulos edellisestä ja pudistaa sitä ulos jälkimäisestä.
"Hänellä oli sisar, jota hän suuresti rakasti", lausui tätini, "hyvä ihminen ja sangen hellä hänelle. Mutta tämä teki, mitä he kaikki tekevät — meni miehelle. Ja mies teki, mitä he kaikki tekevät — saatti hänet onnettomaksi. Tämä vaikutti niin Mr. Dick'in mieleen (se ei ainakaan todista hulluutta, toivon minä), että se ynnä pelko veljen suhteen ja tieto hänen kovuudestaan tuotti hänelle kuumetaudin. Tämä tapahtui, ennenkuin hän tuli minun luokseni, mutta muisto siitä vaivaa häntä vielä nytkin. Puhuiko hän sinulle mitään kuningas Kaarlo Ensimäisestä, lapseni?"
"Puhui, täti".