"Voi!" sanoi tätini, hivuttaen nenäänsä, niinkuin hän olisi ollut vähän suuttunut. "Tämä on se kuvannollinen tapa, jolla hän ilmoittaa ajatuksiansa. Hän sovittaa tietysti tautinsa yhteen suuren häiriön ja mullistuksen kanssa, ja tämä on se kuva elikkä vertaus eli miksi sitä nimittäisi, jota hän käyttää. Ja miks'ei hän käyttäisi sitä, jos hän katsoo sitä soveliaaksi!"
Minä sanoin: "niin, miks'ei, täti".
"Se ei ole mitään asiamiehen puhetapaa", arveli tätini, "eikä mailman tapaa. Minä tiedän sen; ja tämä on syy, jonka vuoksi tahdon, ettei hänen memorialissaan ilmesty sanaakaan siitä".
"Omasta elämästänsäkö hän memorialia kirjoittaa, täti?"
"Niin, lapseni", vastasi tätini, hivuttaen nenäänsä taas. "Hän laatii anomuskirjaa omia asioitansa varten lord kanslerille taikka lord sille ja sille taikka jollekin muulle — lyhyeltä yhdelle niistä miehistä, jotka ovat palkatut anomuskirjoja vastaan-ottamaan. Luultavasti se menee täältä näinä päivinä. Hän ei ole vielä voinut panna kokoon sitä, tuota puhetapaa itsestänsä käyttämättä; mutta se ei tee mitään; se pitää häntä työssä".
Minä sain jälestäpäin tietää, että Mr. Dick oli enemmän, kuin kymmenen vuotta, koettanut pitää kuningas Kaarlo Ensimäistä poissa tästä memorialista, mutta alinomaa oli tämä pujahtanut siihen, ja oli siinä nyt.
"Minä sanon vielä", jatkoi tätini, "ei kukaan tiedä, mikä ymmärrys tällä miehellä on, paitsi minä; ja hän on kaikkein säysein ja ystävällisin olento mailmassa, Jos häntä välisti huvittaa laskea paperileijaa, entä sitten? Olipa Franklin'inkin tapa laskea paperileijaa. Hän oli qvakeri taikka jotakin semmoista, jollen erehdy. Ja qvakeri, joka laskee paperileijaa, on paljon naurettavampi otus, kuin kukaan muu".
Jos olisin voinut luulla, että tätini oli kertonut nämät yksityis-seikat erittäin minua varten ja niinkuin joksikin luottamuksen osoitukseksi minulle, olisin tuntenut itseni suuresti kunnioitetuksi ja ennustanut suosiota semmoisesta todistuksesta hänen hyvästä ajatuksestaan. Mutta minä saatin tuskin olla huomaamatta, että hän oli ryhtynyt niihin etupäässä sentähden, että kysymys oli syntynyt hänen omassa mielessään, ja varsin vähän minun vuokseni, vaikka hän oli kääntynyt minun puoleeni, kun ei ketään muuta ollut läsnä.
Samalla kertaa minun täytyy tunnustaa, että se jalo tapa, jolla tätini puollusti viatonta Mr. Dick raukkaa, ei ainoastaan synnyttänyt nuoressa rinnassani jonkunlaista itsekästä toivoa oman elämäni suhteen, vaan mielistytti minua häneen aivan ulkopuolella omaa etuani. Minä luulen, että rupesin ymmärtämään, että tädissäni, vaikka hän oli monin tavoin liiallinen ja kummallinen, kuitenkin oli jotakin kunnioitettavaa ja luotettavaa. Vaikka hän oli juuri yhtä kiivas tänään, kuin päivää ennen, ja töyttäsi sisään ja ulos aasien tähden juuri yhtä usein sekä kauheasti tulistui joka kerta kuin joku nuori mies ohitse mennessään heitti silmänsä johonkin akkunaan Janet'iin — tämä oli mitä suurimpia rikoksia saatti tehdä tätini arvoa vastaan — näytti hän herättävän minussa enemmän kunnioitusta, vaikka kohta pelkoni ei vähentynyt.
Se tuska, jossa olin koko sen ajan, joka välttämättömästi meni, ennenkuin mitään vastausta ennätti tulla siihen kirjeesen, jonka tätini oli kirjoittanut Mr. Murdstone'lle, oli hirveä; mutta minä koetin tukeuttaa sitä ja hiljaisella käytöksellä suostuttaa puoleeni sekä tätiäni että Mr. Dick'iä. Jälkimäinen ja minä olisimme menneet laskemaan isoa paperi-leijaa, mutta minulla ei ollut mitään muita vaatteita, kuin se yksinkertainen puku, jolla minua oli koristettu ensimäisenä päivänä ja joka pakoitti minut olemaan kotona paitsi tunnin verran, jolloin tätini hämärän tultua terveyteni tähden käyttäytti minua edestakaisin ulkona kalliolla, ennenkuin panimme maata. Vihdoin tuli Mr. Murdstone'n vastaus ja tätini ilmoitti minulle sanomattomaksi kauhukseni, että tämä aikoi itse seuraavana päivänä tulla tätini kanssa puhumaan. Seuraavana päivänä minä istuin yhä käärittynä kummalliseen asuuni ja luin hetkiä kiihtyneenä ja kuumana siitä alenevasta toivosta ja nousevasta pelosta, joka taisteli sydämessäni. Minä odotin säpsähtäväni niitten synkkien kasvojen näkyä, joitten tulemattomuus joka silmänräpäys säpsäytti minua.