"Niin olette yhä sanoneet koko näinä kymmenenä vuonna, tohtori", vastasi Mr. Wickfield.
"Mutta nyt aion todella tehdä niin", lausui tohtori. "Ensimäinen apu-opettajani astuu sijaani — se on viimein täyttä totta — että saatte pian laittaa välikirjamme ja sitoa meidät lujasti niihin, niinkuin pari konnaa".
"Ja pitää huolta", lausui Mr. Wickfield, "ettei teitä petetä, vai kuinka? — niinkuin varmaan tapahtuisi kaikissa välikirjoissa, joita itse laittaisitte. Hyvä! Minä olen valmis. Vaikeampia asioita löytyy ammatissani, kuin tämä".
"Sitten minulla ei ole mitään muuta ajattelemista", lausui tohtori hymyillen, "kuin sanakirjani ja tuo toinen välikirjan-asia — Annie".
Kun Mr. Wickfield loi silmänsä Mrs. Strong'iin, joka istui tee-pöydän ääressä Agnes'in kanssa, näytti Mrs. Strong minusta karttavan hänen katsettansa semmoisella tavattomalla arkuudella ja pelolla, että Mr. Wickfield'in huomio kiintyi häneen, niinkuin jotakin olisi joutunut hänen mieleensä.
"Posti on tullut Indiasta, näen minä", lausui hän vähän vaiti oltuansa.
"Niin on! ja kirjeitä Mr. Jack Maldon'ilta!" sanoi tohtori.
"Vai niin!"
"Rakas Jack parka!" lausui Mrs. Markleham, päätänsä pudistaen. "Tuota rasittavaa ilman-alaa! — kuuluu olevan niinkuin eläisi hiekka-läjällä aurinko-lasin alla! Hän tosin näytti vahvalta mieheltä, mutta hän ei ollut. Rakas tohtorini, se oli hänen henkensä eikä hänen ruumiinluontonsa, joka saatti hänet ryhtymään asiaan niin rohkeasti. Annie, herttaiseni, minä olen varma siitä, että hyvin muistat, ettei serkkusi koskaan ollut vahva — ei mikään semmoinen, jota sopisi sanoa rotevaksi, ymmärrätkö", sanoi Mrs. Markleham pontevasti ja katsahtaen meihin kaikkiin — "siitä ajasta saakka, kuin tyttäreni ja hän olivat lapsina yhdessä ja kävelivät käsitysten päivät päätänsä".
"Tuleeko minun siitä, mitä sanotte, Ma'am, päättää, että Mr. Maldon on kipeä?" kysyi Mr. Wickfield.