"Niin minäkin luulen", sanoin minä.
"Oletteko Suffolk'in kreivikunnasta, Sir?" kysyi William.
"Olen", vastasin minä mahtavantapaisesti, "Suffolk'in kreivikunnasta minä olen".
"Minulle on juteltu, että puddingit ovat tavattoman hyviä tuolla alhaalla", sanoi William.
Minä en tietänyt siitä, mutta katsoin tarpeelliseksi puollustaa kreivikuntani laitoksia ja näyttää, että tunsin ne, jonka vuoksi nyykäytin päätäni, niinkuin sanoakseni: "minä uskon teitä!"
"Ja hevoset", lausui William. "Niissä vasta elukkaa on! Suffolk'in hevonen, kun se on hyvä, maksaa oman painonsa verran kultaa. Oletteko koskaan itse kasvattaneet mitään Suffolk'in hevosia, Sir?"
"E-en", vastasin minä, "en juuri".
"Tässä takanani istuu eräs gen'lm'n", sanoi William, "joka on, hitto vieköön, kasvattanut niitä tukulta".
Puheen-alainen gentlemani oli herra, jonka toinen silmä pelottavasti karsasteli ja jonka leuka kovasti ulkoni. Hänellä oli päässä korkea, valkoinen hattu, jonka lierit olivat kapeat ja litteät. Hänen ahtaat, harmaat housunsa näyttivät olevan nappiin pantavat koko matkan ulkopuolella sääriä, kengistä lanteisin asti. Hänen leukansa sojotti ajomiehen olkapään yli niin likellä minua, että hänen henkensä aivan kutkutti takaraivoani, ja kun katsoin taaksepäin hänen puoleensa, tirkisteli hän etuhevosia sillä silmällä, jolla hän ei karsastellut, oikean ymmärtäjän tavalla.
"Ettekö ole?" sanoi William.