"Ja epäilemättä rakastaa hän sinua, niinkuin veljeä?" arvelin minä.
"Hm!" vastasi Steerforth, valkeata katsellen. "Muutamia veljiä ei rakasteta liian paljon; ja toiset rakastavat — mutta kaada lasiisi, Copperfield! Juokaamme kedon tuhat-ihanaisten kunniaksi sinun tähtesi, ja laakson liljojen kunniaksi, noitten, jotka eivät työtä tee eivätkä kehrää, minun tähteni — sitä suurempi häpeä minulle!" Synkkämielinen hymy, joka oli levinnyt hänen kasvoillensa, kirkastui, kun hän iloisesti sanoi tämän, ja hän kävi reippaaksi ja viehättäväksi, niinkuin ennen.
Minä en malttanut olla tuota arpea haikealla säälillä katsomatta, kun menimme sisään teetä juomaan. Ei kestänyt kauan, ennenkuin huomasin, että se oli kaikkein arin osa hänen kasvoistaan ja että, kun hän vaaleni, se ensiksi muuttui ja kävi tummaksi, lyijyn-karvaiseksi juomuksi, joka pidentyi täyteen määräänsä, niinkuin näkymättömän lakin jälki, kun sitä pidetään valkean edessä. Oli vähäinen sanasota hänen ja Steerforth'in välillä jostakin nopan-heitosta lautapelissä — jolloin hän mielestäni tuokioksi perin vimmastui; ja silloin näin, että se astui esiin niinkuin tuo vanha kirjoitus seinässä.
Se ei kummastuttanut minua, kun näin, että Mrs. Steerforth helli poikaansa. Tuntui siltä kuin hänen olisi ollut mahdoton puhua taikka ajatella mitään muuta. Hän näytti minulle poikansa kuvan, niinkuin tämä lapsena oli ollut, medaljongiin suljettuna, jossa myöskin oli yksi hänen hius-suortuvansa; hän näytti minulle hänen kuvansa, niinkuin hän oli ollut, kun minä ensin tutustuin hänen kanssaan; ja hän kantoi rinnallansa hänen kuvaansa semmoisena, kuin hän nyt oli. Kaikki ne kirjeet, joita hänen poikansa oli kirjoittanut hänelle, säilytti hän vähäisessä kaapissa likellä omaa tuoliansa pesän vieressä; ja hän olisi lukenut muutamia niistä minulle, ja minä olisin myöskin suurella ilolla kuunnellut niitä, jollei Steerforth olisi astunut väliin ja hyväillyt häntä pois hänen aikomuksestaan.
"Mr. Creakle'n luona, kertoo poikani minulle, tutustuitte ensiksi toinen toisenne kanssa", lausui Mrs. Steerforth, kun hän ja minä haastelimme yhden pöydän ääressä, sillä välin kuin nuot toiset molemmat pelasivat lautaa toisen ääressä. "Minä todella muistan, että hän siihen aikaan puhui jostakin oppilaasta, joka oli nuorempi, kuin hän itse, ja johon hän oli mieltynyt siellä; mutta teidän nimenne, niinkuin teidän on helppo arvata, ei ole säilynyt muistissani".
"Hän oli erittäin hyvä ja jalo minua kohtaan siihen aikaan, vakuutan teille, Ma'am", lausuin minä, "ja minä tarvitsinkin semmoista ystävää. Ilman häntä olisivat kokonaan kukistaneet minut".
"Hän on aina hyvä ja jalo", sanoi Mrs. Steerforth ylpeästi.
Minä suostuin tähän kaikesta sydämmestäni, Jumala sen tietää. Mrs. Steerforth huomasi sen, sillä hänen ylhäinen käytöksensä minun suhteeni aleni jo, paitsi kuin hän kiitti poikaansa; silloin hän aina näytti ylpeältä.
"Se ei ylimalkain ollut mikään sovelias koulu pojalleni", lausui hän; "kaukana siitä; mutta erityisiä asianhaaroja löytyi, joita täytyi silloin ajatella ja jotka olivat vielä tärkeämmät, kuin itse koulun valitseminen. Poikani uljas mieli teki suotavaksi, että hän toimitettaisiin semmoisen miehen luo, joka tunnusti sen etevyyttä ja tyytyi taipumaan sen alle; ja me löysimme semmoisen miehen siellä".
Minä tiesin tämän, koska tunsin miehen. Enkä minä kuitenkaan ylenkatsonut häntä enemmin sentähden, vaan pidin sitä sovittavana ominaisuutena hänessä — jos sopi sallia hänelle mitään suosiota sen vuoksi, ettei hän vastustanut niin vastustamatonta, kuin Steerforth oli.