"Poikani suurta kykyä vireytti siellä vapaa-ehtoisen kilpailun ja oman arvon tieto", jatkoi hellä äiti. "Hän olisi nousnut kaikenlaista pakkoa vastaan; mutta hän havaitsi olevansa paikan hallitsija ja päätti ylevämielisesti osoittaa, että hän oli tämän aseman ansainnut. Se oli hänen kaltaistaan".
"Niin poikani omin ehdoin ja kenenkään pakoittamatta antausi semmoiselle uralle, jolla hän aina, jos se huvittaa häntä, voittaa kaikki kilpailiansa", jatkoi hän. — "Poikani kertoo minulle, Mr. Copperfield, että te olitte aivan ihastuneet häneen ja että, kun eilen yhdyitte, ilon kyynelillä ilmoititte itsenne hänelle. Minä olisin teeskentelevä nainen, jos olisin kummastelevinani, että poikani synnyttää semmoisia tunteita; mutta minä en voi olla kylmäkiskoinen ketäkään vastaan, joka niin huomaa hänen ansionsa, ja minua ilahuttaa hyvin, kun saan nähdä teidät täällä, ja minä vakuutan teille, että poikani tuntee erinomaista ystävyyttä teitä kohtaan ja että saatte luottaa hänen suojelukseensa".
Miss Dartle pelasi lautaa yhtä kiihkeästi, kuin hän teki kaikkia muitakin. Jos olisin nähnyt hänet ensiksi laudan ääressä, olisin arvellut, että hänen ruumiinsa oli käynyt laihaksi ja hänen silmänsä isoksi tässä toimessa eikä missään muussa. Mutta minä erehtyisin suuresti, jos ainoakaan sana meidän puheestamme taikka ainoakaan katseeni jäi häneltä huomaamatta sillä välin kuin minä suurimmalla mielihyvällä vastaan-otin tämän vakuutuksen ja kunnioitettuna Mrs. Steerforth'in luottamuksella tunsin itseni vanhemmaksi, kuin olin tuntenut siitä asti, kuin Canterbury'stä lähdin.
Kun illasta melkoinen osa oli kulunut ja laseja ja karaffeja tarjottimella tuotiin sisään, lupasi Steerforth, valkean edessä istuissamme, että hän todenteolla ajattelisi matkaa maalle minun kanssani. Mutta ei ollut mitään kiirettä, sanoi hän; viikon perästä olisi vielä aikaa; ja hänen äitinsä arveli vieraanvaraisesti samaa. Puhuessamme nimitti hän minua useita kertoja Tuhat-ihanaiseksi; joka taas houkutteli Miss Dartle'n liikkeelle.
"Mutta todella, Mr. Copperfield", kysyi hän, "onko se joku pilkkanimi? ja miksi hän antaa sitä teille? Onko se — kuinka? — siitä syystä, että hän pitää teitä nuorena ja viattomana? Minä olen niin typerä semmoisissa asioissa".
Minä punehduin, kun vastasin, että luulin niin.
"No!" lausui Miss Dartle. "Nyt olen iloinen, kun tiedän tämän! Minä kysyn tietoa saadakseni, ja olen iloinen, kun tiedän sen. Hän pitää teitä nuorena ja viattomana; ja sentähden olette hänen ystävänsä. Hyvä, se on varsin hauskaa!"
Hän meni levolle vähän tämän jälkeen, ja Mrs. Steerforth vetäytyi myöskin pois. Kun Steerforth ja minä olimme viipyneet puolen tuntia valkean edessä ja puhuneet Traddles'ista ja heistä muista kaikista vanhassa Salem House'ssa, menimme yhdessä toiseen kerrokseen. Steerforth'in huone oli minun huoneeni vieressä, ja minä menin sisään katselemaan sitä. Se oli oikea mukavuuden esikuva täynnänsä nojatuoleja, tyynyjä ja palleja, joita äiti omin käsin oli laittanut, eikä siitä puuttunut mitään, josta vaan suinkin oli apua sen täydentämisessä. Päälle päätteeksi katselivat kuvasta seinältä äidin kauniit kasvot alas lemmityn pojan puoleen, niinkuin se olisi ollut jonkin-arvoista äidille, että hänen kuvansa valvoi nukkuvaa poikaa.
Kun tulin huoneeseni, paloi siinä kirkas valkea, kartiinit olivat vedetyt akkunain eteen ja vuoteen ympäri, muodostaen sitä lämpimäksi ja sieväksi. Minä istuin alas nojatuoliin lieden eteen, onneani miettiäkseni; ja olin iloinnut, sitä ajatellessani, jonkun aikaa, kun näin Miss Dartle'n kuvan kiihkeästi katselevan itseäni kaminin-reunuksen ylipuolelta.
Se oli kummastuttavassa määrässä hänen näköisensä, jonka vuoksi se myöskin säpsäytti minua. Maalaaja ei ollut pannut siihen arpea, mutta minä panin; ja siinä se oli, siinä se tuli ja meni; milloin rajoittuneena ylihuuleen, niinkuin olin nähnyt sen päivällisillä, milloin näyttäen koko tuon vasaralla isketyn haavan laajuutta, semmoisena, kuin olin nähnyt sen, kun hän oli vihoissaan.