Minä en ole koskaan nähnyt mitään Miss Mowcher'in silmän vilkutuksen kaltaista, paitsi Miss Mowcher'in itsehillinnön. Hänellä oli myöskin se kummallinen tapa, kun hän kuunteli jotakin, jota sanottiin hänelle, taikka odotti jotakin vastausta siihen, mitä hän oli itse sanonut, että hän mietti, pää älykkäästi kallellaan ja toinen silmä ylöspäin, niinkuin harakka. Minä en tehnyt muuta, kuin kummastelin ja istuin ja ällistelin häntä, kokonaan unhottaen, pelkään minä, kohteliaisuuden lakeja.
Hän oli nyt siirtänyt tuolin viereensä ja askaroitsi ahkerasti: laukustansa (johon hän joka kerralta sukellutti lyhyen käsivartensa olkapäähän saakka) veti hän esiin koko joukon pieniä pulloja, vamppuja, kampoja, harjoja, flanellitilkkuja, parin pikkuisia käherrys-rautoja ja muita koneita, joita hän ajoi yhteen läjään tuolille. Tästä toimesta hän yhtäkkiä taukosi ja lausui suureksi hämmästyksekseni Steerforth'ille:
"Kuka tuo ystävänne on?"
"Mr. Copperfield", vastasi Steerforth; "hän tahtoo tutustua teidän kanssanne".
"No hyvä, tutustukoon vaan! Minun mielestäni hän näyttää siltä, kuin hän todella tahtoisi sitä!" vastasi Miss Mowcher, vaaputtaen minun luokseni, laukku kädessä ja nauraen minulle, kun hän tuli. "Kasvot kuin persika!" seisoen varpaillansa nipistääksensä minua poskesta, missä istuin. "Oikein viehättävä! Minä olen kovasti mieltynyt persikoihin. Minua ilahuttaa tosiaan päästä teidän tuttavuuteenne, Mr. Copperfield".
Minä sanoin, että onnittelin itseäni, kun sain kunnian päästä hänen tuttavuuteensa, ja että ilo oli molemminpuolinen.
"Voi minua, kuinka kohteliaita me olemme!" huudahti Miss Mowcher, hullunkurisella tavalla koettaen peittää isoja kasvojansa käsinysällään. "Mikä valheen ja totuuden mailma tämä kuitenkin on, eikö niin!"
Tämä lausuttiin ystävällisesti meille molemmille, samalla kuin tuo käsinysä siirtyi pois kasvoilta ja taas varsineen päivineen hautaantui laukkuun.
"Mitä tarkoitatte, Miss Mowcher?" lausui Steerforth.
"Ha! ha! ha! Mikä mainio narrien joukko me todella olemme, emmekö ole, suloinen lapseni?" vastasi tämä naisen tynki, koperoiten laukussaan, pää kallellaan ja toinen silmä ylöspäin. "Kas tässä!" vetäen ylös jotakin siitä, "Liuskoja Venäjän ruhtinaan kynsistä! Minä nimitän häntä ruhtinas Aapisto Hurinkuriseksi, sillä hänen nimensä sisältää kaikki kirjaimet huiskin haiskin".