Minä tuskin kykenin omistamaan itselleni tätä nimeä; niin häiritsi minua se varma tieto, että kirje tuli Agnes'ilta. Kuitenkin ilmoitin kirjeentuojalle, että olin T. Copperfield, Esquire, ja hän uskoi sen ja antoi minulle kirjeen, johon, sanoi hän, vastaus oli saatava. Minä jätin hänet ulos porraslavalle odottamaan vastausta ja menin huoneisini jälleen, mutta niin heikkohermoisena, että olin iloinen, kun sain laskea kirjeen aamiaispöydälleni ja tutustua vähän sen ulkopuoleen, ennenkuin tohdin särkeä sinetin.
Kirjeen avattuani havaitsin, että se oli hyvin ystävällinen kirjoitus, joka ei sisältänyt mitään viittauksia tilaani teaterissa. Kaikki, mitä se sanoi, oli: "Rakas Trotwood'ini. Minä asun isäni asiamiehen, Mr. Waterbrook'in, luona Elyplace'lla Holbornissa. Tahdotko tulla tapaamaan minua tänään johonkin aikaan, jonka itse saat määrätä. Ainainen ystäväsi Agnes".
Minulta meni niin paljon aikaa, ennenkuin sain valmiiksi mitään semmoista vastausta, joka tyydytti minua, etten tiedä, mitä kirjeenkantaja lienee ajatellut, jollei hän ajatellut, että opettelin kirjoittamaan. Epäilemättä kirjoitin vähintäin kymmenkunnan vastauksia. Minä aloitin yhtä: "Kuinka saatan koskaan toivoa, rakas Agnes, että saisin muistostasi poistetuksi sen inhottavan vaikutuksen" — siinä se ei enää miellyttänyt minua, vaan minä revin sen rikki. Minä aloitin toista: "Shakespeare on huomauttanut, rakas Agnes'ini, kuinka kummallista on, että ihminen pistää vihollisensa suuhunsa" — se muistutti minua Markham'in ihmisestä eikä siitä tullut sen pidempää. Minä koetin myöskin runoutta. Minä aloitin yhtä kirjettä seuraavalla säkeellä: "Oi, ällös muistako mitään muuta" — mutta tämä johdatti mieleeni viidettä Marraskuuta ja kävi hullunpäiväiseksi. Monen yrityksen jälkeen kirjoitin: "Rakas Agnes'ini. Sinun kirjeesi on sinun kaltaisesi, ja mitä suurempaa ylistystä saattaisin siitä sanoa? Minä tulen kello neljä. Ystävällisesti ja surullisesti. T. C." Tämän kirjeen saatuansa (minä aioin varmaan kaksikymmentä kertaa vaatia sitä takaisin, kun se jo oli poissa käsistäni) kirjeenkantaja viimein lähti.
Jos päivä oli vaan puoleksi niin kauhea jollekulle muulle viralliselle gentlemanille Doctors' Commons'issa, kuin se oli minulle, uskon totisesti, että hän jossakin määrässä suoritti sovinto-uhria sen osan puolesta, joka hänellä oli tässä homehtuneessa, vanhassa kirkollisessa juustossa. Vaikka jätin byroon kello puoli neljä ja viisi minutia sen jälkeen jo kiertelin yhtymyspaikan likitteellä, oli kuitenkin St. Andrew'in kellon mukaan Holbornissa neljännes kulunut määräajan yli, ennenkuin sain kootuksi niin paljon hurjaa voimaa, että nykäisin sitä yksityisten soitinkellon pontta, joka oli sovitettu Mr. Waterbrook'in huoneen vasemmanpuoliseen ovenpieleen. Mr. Waterbrook'in varsinaista ammatti-tointa harjoitettiin alikerroksessa, mutta hienonlaisia asioita (joita siellä oli hyvin paljon) rakennuksen yliosassa. Minua näytettiin sievään, mutta jotenkin ahtaasen vierashuoneesen, ja siellä istui Agnes, kutoen yhtä kukkaroa.
Hän näytti niin levolliselta ja hyvältä ja muistutti minua niin elävästi noista ilmaisista, vilppaista koulupäivistäni Canterbury'ssä sekä siitä pöhistyneestä, tupakan-savuisesta, tyhmästä raukasta, jommoisena olin ollut entis-illan, että minä, koskei kukaan muu ollut läsnä, sorruin itsesyytökseni ja häpeäni alle ja — lyhyeltä, menettelin narrin tavalla. Minä en voi kieltää, että vuodatin kyyneliä. Mutta tähän hetkeen saakka olen kahdenvaiheinen, oliko se ylipäänsä viisainta vai naurettavinta, mitä voin tehdä.
"Jos se olisi ollut joku muu, kuin sinä, Agnes", sanoin minä, kääntäen pois päätäni, "en olisi huolinut siitä puoleksikaan niin paljon. Mutta että se juuri satuit olemaan sinä, joka näit minut! Ensiksi minä melkein toivoin, että olisin kuollut".
Hän pani kätensä — sen koskeminen tuntui toisenlaiselta, kuin minkään muun käden — tuokioksi käsivarrelleni; ja minä tunsin siitä niin suurta huojennusta ja lohdutusta, etten voinut olla sitä huulilleni nostamatta ja kiitollisesti sitä suutelematta.
"Käy istumaan", käski Agnes iloisesti. "Älä ole niin alakuloinen,
Trotwood. Jollet voi minuun luottaa, keneenkä voit luottaa?"
"Voi, Agnes!" vastasin minä. "Sinä olet minun hyvä enkelini!"
Hän hymyili mielestäni vähän surullisesti ja pudisti päätänsä.