"Vai se!" lausui Steerforth, tulihangolla koputtaen hiiliharkkoa pesässä. "Onko hän yhtä hempeä, kuin ennen? Ja mistä hiidestä hänet onkeesi sait?"
Vastauksessani ylistin Traddles'ia niin paljon, kuin voin. Sillä minä tunsin, että Steerforth jotenkin halveksi häntä. Steerforth heitti tämän aineen vähäisellä pään nyykkäyksellä, hymyili ja muistutti, että hänkin mielellään näkisi tuon vanhan toverin, joka aina oli ollut kummallinen kala, sekä kysyi, voinko antaa hänelle mitään syötävää? Tämän lyhyen keskustelun aikana oli hän, kun hän ei puhunut huiman hilpeällä tavalla, parhaasta päästä istunut joutilaana ja tulihangolla koputtanut hiiliharkkoa. Minä huomasin, että hän teki samaa tekoa, sillä välin kuin toin esiin tähteet kyyhkyispasteijasta ja niin edespäin.
"No, Tuhat-ihanainen, onhan tässä päivälliset vaikka kuninkaalle!" huudahti hän, äkkiä keskeyttäen äänettömyyttänsä ja istuen pöydän ääreen. "Minä en aio surkeilla niitä, sillä minä olen tullut Yarmouth'ista".
"Minä luulin sinun tulevan Oxford'ista?" vastasin minä.
"Ei", lausui Steerforth. "Minä olen ollut merenkulkia — paremmassa toimessa".
"Littimer kävi tänään täällä sinua kysymässä", muistutin minä, "ja minä ymmärsin hänen puheensa niin, että sinä olit Oxford'issa; vaikka, kun nyt ajattelen asiaa, ei hän nimen-omaan sanonut sitä".
"Littimer on suurempi houkkio, kuin miksi minä häntä luulin, koska hän on kysellyt minua", sanoi Steerforth iloisesti kaataen lasillisen viiniä itsellensä ja juoden minun onnekseni. "Mitä hänen puheensa käsittämiseen tulee, olet sinä viisaampi toveri, kuin useimmat meistä, Tuhat-ihanainen, jos siihen pystyt".
"Se on totta", sanoin minä, tuoliani pöydän luo siirtäen. "Vai olet sinä käynyt Yarmouth'issa, Steerforth!" kysyin minä, uteliaana kuulemaan kaikkia sieltä päin. "Olitko kauankin siellä?"
"En", vastasi hän. "Vähäisellä parin viikon retkellä".
"Ja kuinka he kaikki voivat siellä? Tietysti pikku Em'ly ei vielä ole mennyt naimisiin?"