"Siitä olen varma", vastasi hän tavattoman innokkaasti. "Jos mistään olen varma, olen tietysti varma tästä".
Mrs. Steerforth näytti minusta katuvan, että hän oli ollut vähän närkästynyt; sillä hän sanoi kohta lempeällä äänellä:
"Hyvä, rakas Rosani, me emme ole kuulleet, mitä se oli, jota tahdoitte tietää?"
"Mitä minä tahdoin tietää?" vastasi hän suututtavalla kylmyydellä. "Oh! Se oli vaan, ovatko ihmiset, jotka ovat yhtäläiset henkiseltä luonnonlaadultansa — onko tämä oikea lauselma?"
"Se on yhtä hyvä, kuin mikään muu", lausui Steerforth.
"Kiitoksia: — ovatko semmoiset ihmiset, jotka ovat yhtäläiset henkiseltä luonnonlaadultaan, jos joku suurempi eripuraisuuden syy ilmestyisi heille, suuremmassa vaarassa, kuin ihmiset, jotka eivät ole yhtäläiset, ankarasti ja katkerasti riitaantua?"
"Minä sanoisin: ovat", arveli Steerforth.
"Sanoisitteko?" vastasi hän. "Voi minua! Ajatelkaamme siis esimerkiksi — esimerkiksi sopii mikä mahdoton asia hyvänsä — että te ja teidän äitinne joutuisitte kovaan erimielisyyteen".
"Rakas Rosani", keskeytti Mrs. Steerforth, suopeasti nauraen, "keksikäät joku muu esimerkki! James ja minä tiedämme velvollisuutemme toisiamme kohtaan paremmin, toivon Jumalan kautta!"
"Oh!" sanoi Miss Dartle, päätänsä ajattelevaisesti nyykäyttäen. "Tosiaan. Se estäisi tuota? No, tietysti se estäisi. Aivan niin. Minua ilahuttaa nyt, että olin kylläksi lapsellinen esittelemään tätä esimerkkiä, sillä tuntuu niin hyvältä, kun tietää, että velvollisuutenne toisianne kohtaan estäisi sitä! Minä kiitän teitä paljon siitä".