"Ha ha!" nauroi Mr. Peggotty, istuen alas meidän viereemme ja hieroen käsiänsä huojennuksissaan äskeisistä huolista sekä luontonsa teeskentelemättömässä iloisuudessa; "sitä vaimoa ei ole koko mailmassa, Sir — niinkuin olen hänelle puhunutkin — jonka on syy tuntea mieltänsä keveämmäksi, kuin hän! Hän teki velvollisuutensa vainajaa kohtaan ja vainaja tiesi sen; ja vainaja teki hänelle, mitä oli oikein, ja hän teki vainajalle, mitä oli oikein; ja — ja — ja kaikki on oikein!"
Mrs. Gummidge huokaili.
"Reipastukaat, äitiseni!" lausui Mr. Peggotty. (Mutta hän pudisti päätänsä syrjään meille, ilmeisesti huomaten, kuinka nykyiset tapaukset olivat omaiset muistuttamaan tuosta vanhasta.) "Älkäät olko alakuloinen! Reipastukaat hiukka itse tähtenne ja katsokaat, eikö moni asia tunnu luonnollisemmalta?"
"Ei minusta, Dan'l", vastasi Mrs. Gummidge. "Ei mikään minusta tunnu luonnolliselta paitsi yksinään ja hyljättynä oleminen".
"Tuntuu kyllä", arveli Mr. Peggotty, viihdyttäen hänen surujansa.
"Ei tunnu, Dan'l!" sanoi Mrs. Gummidge. "Minä en ole semmoinen, että minun sopii elää niitten kanssa, jotka ovat saaneet periä rahoja. Asiat käyvät liiaksi minua vastaan. Olisi parempi, että saisitte eron minusta".
"No, kuinka ikinä käyttäisin niitä ilman teitä?" lausui Mr. Peggotty ankaran moitteen katsannolla. "Mitä puhutte? Enkö minä tarvitse teitä enemmän nyt, kuin koskaan ennen?"
"Minä tiesin, ettei minua koskaan ole tarvittu!" huudahti Mrs. Gummidge surkeasti vaikeroiden, "ja sitä kerrotaan nyt minulle! Kuinka sopikaan minun toivoa, että minua kaivattaisiin, koska olen niin yksinäinen ja hyljätty ja kaikkien vastusten alainen!"
Mr. Peggotty näytti olevan kovin suuttunut itseensä, koska hän oli puhunut sillä tapaa, että sopi selittää hänen sanojansa noin pahasti, mutta hän estettiin vastaamasta sen kautta, että Peggotty nykäisi häntä hiasta ja pudisti päätänsä. Surullisena katsottuaan Mrs. Gummidge'a tuokion aikaa, loi hän silmänsä Schwarzwaldin kelloon, nousi, niisti kynttilää ja muutti sen akkunaan.
"Kas niin!" lausui Mr. Peggotty iloisesti. "Nyt on kaikki valmiina, Missis Gummidge!" Mrs. Gummidge huokaili. "Valaistu tavan mukaan! Te kummastelette, mitä varten näin tehdään, Sir! No, sitä tehdään pikku Em'lyämme varten. Tie ei ole, näettekö, erittäin valoisa eikä hauska pimeän tultua; ja kun minä olen täällä siihen aikaan, kuin hän tulee kotiin, muutan kynttilän akkunaan. Tämä, näettekö", sanoi Mr. Peggotty, sydämellisellä ilolla kumartuen minun puoleeni, "täyttää kaksi tarkoitusta. Hän sanoo, Em'ly sanoo: 'tuolla on koti!' hän sanoo. Ja samoin sanoo Em'ly: 'tuolla on eno!' Sillä jos en minä ole täällä, ei akkunassakaan ole mitään kynttilää".