Minä näin oven liikkuvan ja koetin vaistomaisesti pitää sitä kiinni ulkopuolelta, saadakseni hetken verran aikaa. Se oli myöhäistä. Mr. Peggotty pisti ulos kasvonsa; enkä minä koskaan, vaikka eläisin viisi-sataa vuotta, voisi unhottaa sitä muutosta, joka tapahtui niissä, kun hän näki meidät.
Minä muistan, että kuulin kovan valitushuudon, että naiset pitivät kiinni hänestä ja että kaikki seisoimme sisällä huoneessa; minä, joku paperi kädessä, jonka Ham oli antanut minulle; Mr. Peggotty, liivi auki revittynä, hiukset hajallansa, kasvot ja huulet valkeat, kuin vaate, ja veri tippuen alas rinnalle (se oli, luullakseni, purskahtanut hänen suustaan), kiinteästi katsellen minua.
"Lukekaat se, Sir", sanoi hän matalalla, vapisevalla äänellä.
"Hitaasti, tehkäät hyvin. Minä en tiedä, pystynkö ymmärtämään".
Kesken haudan-kaltaista hiljaisuutta luin tahraantuneesta kirjeestä näin:
"'Kun sinä, joka rakastat minua niin paljon enemmän, kuin minä ikinä olen ansainnut, silloinkin, kuin sydämeni oli viaton, näet tämän, olen minä kaukana poissa'".
"Olen minä kaukana poissa", toisti Mr. Peggotty pitkäänsä.
"Pysähtykäät! Em'ly kaukana poissa. No!"
"'Kun aamulla jätän kalliin kotini — kalliin kotini — voi, kalliin kotini!'"
Kirjeessä oli edellisen illan datumi;
"'— en koskaan palaja, jollei hän tuo minua takaisin vaimonansa. Tämä kirje löydetään illalla monta tuntia tämän jälkeen minun sijastani. Voi, jos tietäisit, kuinka raadeltu sydämeni on. Jos edes sinä, jolle olen tehnyt niin paljon vääryyttä, ettet voi koskaan antaa sitä anteeksi, vaan tietäisit, mitä minä kärsin! Minä olen liian huono kirjoittamaan itsestäni. Voi, etsi lohdutusta siitä ajatuksesta, että minä olen niin huono. Voi, Jumalan tähden, kerro enolle, etten koskaan ole rakastanut häntä puoleksikaan niin paljon, kuin nyt. Voi, älkäät muistako, kuinka hellät ja hyvät olette kaikki olleet minua kohtaan — älä muista, että meidän koskaan oli määrä mennä naimisiin — vaan koettakaat ajatella, että minä kuolin pienenä ja haudattiin johonkin. Rukoile Jumalaa, jonka minä hylkään, säälimään enoani! Kerro hänelle, etten koskaan ole rakastanut häntä puoleksikaan niin paljon. Ole hänen lohdutuksenaan. Rakasta jotakin hyvää tyttöä, josta tulee semmoinen, kuin minä ennen olin enon suhteen, ja on uskollinen ja mahdollinen sinulle eikä tiedä muuta häpeätä, kuin minut. Jumala siunatkoon teitä kaikkia! Minä olen usein polvillani rukoileva teidän kaikkien puolestanne. Jollei hän tuo minua takaisin vaimonaan enkä minä rukoile itse puolestani, rukoilen teidän kaikkien puolestanne. Minun jäähyväistervehdykseni enolle. Minun viimeiset kyyneleeni, minun viimeiset kiitokseni enolleni'".
Siinä oli kaikki.