Mr. Peggotty seisoi kauan aikaa sen jälkeen, kuin olin lakannut lukemasta, yhä katsellen minua. Viimein minä uskalsin tarttua hänen käteensä ja pyytää häntä niin hyvin, kuin voin, koettamaan vähän hillitä itseänsä. Hän vastasi liikahtamatta: "minä kiitän teitä, Sir, minä kiitän teitä!"
Ham puhutteli häntä. Mr. Peggotty käsitti sen verran hänen suruansa, että hän likisti hänen kättänsä; mutta muutoin hän pysyi samassa tilassa, eikä kukaan tohtinut häiritä häntä.
Verkalleen hän viimein siirsi silmänsä kasvoistani, niinkuin hän olisi herännyt jostakin unen-näöstä, ja katseli ympäri huonetta. Sitten hän sanoi matalalla äänellä:
"Kuka se mies on? Minä tahdon tietää hänen nimensä". Ham katseli minua ja yhtäkkiä tunsin semmoisen tärähdyksen, joka sysäsi minut taaksepäin.
"Jotakuta epäillään", lausui Mr. Peggotty. "Kuka se on?"
"Mas'r Davy!" rukoili Ham. "Astukaat ulos hetkeksi ja antakaat minun kertoa hänelle, mitä minun täytyy. Teidän ei käy sitä kuuleminen, Sir".
Minä tunsin tärähdyksen taas. Minä vaivuin alas jollekin tuolille ja koetin lausua jotakin vastausta, mutta kieleni oli kahletettu ja näköni himmentynyt.
"Minä tahdon tietää hänen nimensä!" kuulin Mr. Peggotyn sanovan kerran vielä.
"Kappale aikaa sitten", sopersi Ham, "on eräs palvelia käynyt täälläpäin tuon tuostakin. Joku gen'lm'n on myöskin ollut täälläpäin. Molemmat olivat samaa seuraa".
Mr. Peggotty seisoi liikahtamatta, kuin ennen mutta katseli nyt Ham'ia.