"Oi, ei. Hänellä ei ole koskaan ollut mitään herkosilmää".
"Vai ei ole!" sanoi Mr. Barkis.
Taas hän pani suunsa, niinkuin hän olisi aikonut viheltää, mutta taas hän ei viheltänyt, vaan istui ja katseli hevosen korvia.
"Hän leipoo siis", jatkoi Mr. Barkis, kauan aikaa mietittyään, "kaikki omenapasteijat ja keittää kaikki ruoat, vai kuinka?"
Minä vastasin, että niin oli laita.
"Hyvä. Minä sanon teille jotain", lausui Mr. Barkis. "Ehkä te kirjoitatte hänelle?"
"Minä kirjoitan varmaan hänelle", vastasin minä.
"Ah!" sanoi hän, hitaasti kääntäen silmiänsä minua kohden. "Hyvä! Jos kirjoitatte hänelle, ehkä muistaisitte sanoa, että Barkis'ia haluttaa; muistatteko?"
"Että Barkis'ia haluttaa", toistin minä viattomasti. "Sekö koko sanoma on?"
"Nii-i-in", hän sanoi ajatellen. "Nii-i-in. Barkis'ia haluttaa".