Kirkon portailla istui maahan notkistunut mies, joka oli sileälle lumelle käsistään laskenut jonkun taakan, sitä järjestääksensä. Minä näin kasvot ja minä näin hänet yhtä haavaa. Minä en luule, että olin kummastuksissani pysähtynyt; mutta oli miten oli, hän nousi, kun astuin eteenpäin, kääntyi ja tuli minua kohden. Minä seisoin kasvoista kasvoihin Mr. Peggotyn kanssa.
Silloin minä muistin, kuka nainen oli. Se oli Martha, jolle Em'ly tuona iltana oli antanut rahaa kyökissä. Martha Endell — jonka vieressä, niinkuin Ham oli sanonut minulle, Mr. Peggotty ei olisi tahtonut nähdä kallista sisarentytärtänsä, vaikka hän olisi saanut kaikki aarteet, jotka olivat mereen hukkuneet.
Me pudistimme kättä sydämellisesti. Ensiksi ei kumpikaan meistä voinut puhua sanaakaan.
"Mas'r Davy!" lausui hän, tukevasti tarttuen minuun, "se tekee sydämeni hyvää, kun näen teidät, Sir. Onnellinen yhtymys. Onnellinen yhtymys!"
"Onnellinen yhtymys, rakas, vanha ystäväni!" sanoin minä.
"Minä aioin vähän tulla kysymään teitä tänä iltana, Sir", arveli hän, "mutta tietäen, että tätinne asui luonanne — sillä minä olen käynyt tuolla alhaalla — Yarmouth'in puolella — pelkäsin, että oli liian myöhäistä. Minä olisin tullut huomenna varhain, Sir, ennenkuin lähdin",
"Taas?" sanoin minä.
"Niin, Sir", vastasi hän, kärsivällisesti pudistaen päätänsä, "minä olen poissa huomenna".
"Mihin nyt aiotte mennä?" kysyin minä.
"No!" vastasi hän, varistaen lunta pitkistä hiuksistaan, "minä aion poiketa sisään johonkin".