Hän ei unhottanut ketään. Hän ajatteli kaikkien vaatimuksia ja tarpeita, paitsi omia.
"Em'ly", jatkoi hän, "pysyy minun luonani — lapsi parka, hän kaipaa suuresti rauhaa ja lepoa! — siksi kuin lähdemme matkallemme. Hän saa laittaa vaatteita, joita tarvitaan; ja minä toivon, että hänen surunsa rupeavat tuntumaan kaukaisemmalta, kuin ne olivat, kun hän taas on karkean, mutta rakastavan enonsa luona".
Tätini nyykäytti päätänsä tämän toiveen vahvistamiseksi, ja tästä Mr.
Peggotty oli hyvin mielissään.
"On vielä yksi asia, Mas'r Davy", lausui hän, pistäen kättänsä poviplakkariinsa ja vakaasti ottaen esiin sitä vähäistä paperikääryä, jonka olin ennen nähnyt. Hän avasi sen pöydällä. "Tässä ovat nuot pankin-setelit — toinen viidenkymmenen punnan ja toinen kymmenen. Niihin tahdon lisätä ne rahat, jotka Em'lyllä oli paetessaan. Minä olen kysynyt häneltä, paljonko niitä oli (kuitenkaan sanomatta, miksi), ja olen laskenut ne yhteen. Minä en ole mikään oppinut mies. Tahtoisitteko tehdä hyvin ja katsoa, mitä summa tekee?"
Pyytäen anteeksi vähä-oppisuuttansa, ojensi hän minulle paperiliuskan ja katseli minua, sillä välin kuin luin sitä. Lasku oli aivan oikea.
"Kiitoksia, Sir", sanoi hän, ottaen takaisin paperinsa. "Nämät rahat minä, jollei teillä ole mitään sitä vastaan, Mas'r Davy, ennen lähtöäni panen kirjeesen ja adresseeraan sen hänelle, ja suljen tämän toiseen, jonka adresseeraan hänen äidillensä. Useampaa sanaa käyttämättä, kuin nyt teitä puhutellessani, kerron tälle, minkä hinta ne ovat, ja että minä olen mennyt sekä että on mahdoton toimittaa niitä minulle takaisin".
Minä sanoin hänelle, että minun mielestäni oli oikein tehdä näin — että minä olin kokonaan vakuutettu, että niin oli, koska hänen tuntoansa myöden se oli oikein.
"Minä arvelin, että oli vaan yksi asia lisäksi", jatkoi hän vakavasti hymyillen, kun hän oli pannut kokoon vähäisen käärynsä jälleen ja pistänyt sen plakkariinsa; "mutta oikeastaan niitä oli kaksi. Minä en ollut varma mielessäni, kun lähdin ulos tänä aamuna, että voin itse mennä ja ilmoittaa Ham'ille, mitä oli niin onnellisesti tapahtunut. Sen vuoksi ulkona ollessani kirjoitin kirjeen ja panin sen postiin, kertoen heille, kuinka kaikki oli käynyt, niinkuin oli käynyt, ja että minä huomenna tulisin sinne suorittamaan sitä vähäistä, mitä minun siellä tulee tehdä, ja arvattavasti Yarmouth'ia hyvästi jättämään".
"Ja tahdotteko, että tulen kanssanne?" sanoin minä nähdessäni, että hän jätti jotakin mainitsematta.
"Jos voisitte osoittaa minulle sitä ystävyyttä, Mas'r Davy", vastasi hän, "tiedän, että teidän näkönne ilahuttaisi heitä hiukan".