Koska pikku Dorani oli hyvin virkeänä ja mielellään soi, että minä lähdin — niinkuin hänen kanssansa asiasta puhuessani huomasin — sitouduin alttiisti seuraamaan häntä, niinkuin hän tahtoi. Seuraavana aamuna istuimme siis Yarmouth'in vaunuissa ja matkustimme taas vanhoja seutuja.
Kun illalla astuimme tuota tuttua katua myöden — kiellostani huolimatta kantoi Mr. Peggotty laukkuni — katsahdin Omer ja Joram'in puotiin ja näin vanhan ystäväni Mr. Omer'in polttavan piippuansa siellä. Minusta tuntui vastenmieliseltä olla läsnä, kun Mr. Peggotty ensin kohtasi sisarensa ja Ham'in, jonka vuoksi pysähdyin sillä nimellä, että tahdoin hetken aikaa puhutella Mr. Omer'ia.
"Kuinka jaksatte, Mr. Omer, tämän pitkän ajan perästä?" lausuin minä, sisään astuen.
Hän löyhäytti pois piippunsa savun, että hän näkisi minut paremmin, ja tunsikin minut pian suureksi iloksensa.
"Minä nousisin, Sir, kiittämään semmoisesta kunniasta, kuin tästä käynnistä", arveli hän, "mutta jalkani ovat huononlaiset ja minua lykätään ympäri pyörillä. Kuitenkin, jollei ota lukuun jalkojani ja henkeäni, olen, Jumalan kiitos, niin terve mies, kuin olla voi".
Minä toivotin hänelle onnea hänen tyytyväiseen katsantoonsa ja hilpeään mieleensä ja näin nyt, että hänen nojatuolinsa liikkui pyörillä.
"Eikö tämä ole näppärä kalu?" kysyi hän, seuraten katseeni suuntaa ja käsivarrellansa hivuttaen tuolin käsipieltä. "Se käy keveästi, kuin höyhen, ja pysyy radalla yhtä tarkasti, kuin rautatien vaunut. Pikku Minnie'ni, näettekö — tyttärentyttäreni, niinkuin tiedätte, Minnie'n lapsi — panee pikku voimansa selkää vastaan, sysäisee sitä ja me lähdemme menemään yhtä taitavasti ja iloisesti, kuin mikä hyvänsä! Ja minä juttelen teille jotakin — siinä on varsin erinomainen istua, jos mielii polttaa piippuansa siinä".
Minä en ole koskaan nähnyt tämmöistä hyvää, vanhaa toveria, kuin Mr. Omer'in, joka osasi käyttää kaikki hyväksensä ja saada iloa siitä. Hän hohti, ikäänkuin hänen tuolinsa, hänen ahdashenkisyytensä ja hänen jalkojensa kankeus olisivat olleet eri osia jossakin suuressa keksinnössä, joka enensi piipun hekumaa.
"Minä näen enemmän mailmaa tästä tuolista, voin vakuuttaa teille", lausui Mr. Omer, "kuin milloinkaan ennen sen saatuani. Te kummastelisitte sitä ihmisten paljoutta, joka päivän kuluessa poikkee sisään juttelemaan. Te todella kummastelisitte! Sanomalehdissä on kahta vertaa enemmän, kuin ennen, siitä asti, kuin turvasin tähän tuoliin. Mitä lukemiseen yleensä tulee, voi minua, kuinka kosolta minä sitä suoritan! Tämä se on, josta olen niin kiitollinen! Jos vika olisi ollut silmissäni, mikä olisi tullut neuvokseni? Jos vika olisi ollut korvissani, mitä olisin tehnyt? Koska se vaan on jaloissani, vähät siitä. No, jalkani tekivät vaan hengitykseni lyhyemmäksi, kun käytin niitä. Mutta jos nyt tahdon mennä ulos kadulle taikka alas rantaan, ei minun tarvitse muuta kuin huutaa Dick'iä, Joram'in nuorinta oppipoikaa, ja liikkeelle lähden omissa vaunuissani, niinkuin London'in Lord Mayor".
Hän puoleksi tukehutti itsensä naurullaan.