"Hyvä Jumala!" sanoi Mr. Omer, tarttuen jälleen piippuunsa, "ihmisen tulee ottaa vastaan lihavat niinkuin laihatkin; tähän tämmöiseen hänen täytyy tässä elämässä taipua. Joram'in toimi menestyy hyvin. Oivallisesti!"
"Minua ilahuttaa suuresti kuulla sitä", sanoin minä.
"Minä tiesin, että niin olisi", vastasi Mr. Omer. "Ja Joram ja Minnie ovat vielä niinkuin kaksi vasta rakastunutta. Mitä ihminen parempaa voi toivoa? Mitä sääret sen rinnalla maksavat!"
Hänen kova ylenkatseensa omien säärtensä suhteen, tuossa kun hän istui ja poltti, oli mitä hupaisinta ja omituisinta ikinä olen nähnyt.
"Ja siitä lähtien kuin minä olen ruvennut lukemaan yleensä, olette te ruvenneet kirjoittamaan yleensä, kuinka, Sir?" sanoi Mr. Omer ja katseli minua ihmetellen. "Mikä herttainen kirja tuo kirjanne oli! Mitkä lauseet siinä! Minä luin jok'ikisen sanan siinä — jok'ikisen sanan. Ja mitä siihen tulee, että unittaisi! Ei ollenkaan!"
Minä ilmoitin nauraen mielihyvääni, mutta minun täytyy tunnustaa, että katsoin tätä ajatuksen johtoa omituiseksi.
"Minä vakuutan teille kunnian sanallani, Sir", lausui Mr. Omer, "että, kun lasken tämän kirjan pöydälleni ja katselen sen kolmea eri sidettä — ensimäistä, toista, kolmatta — olen ylpeä, kuin Punch, kun ajattelen, että minulla kerran oli kunnia olla yhteydessä teidän perheenne kanssa. Ja, voi minua, siitä on pitkä aika nyt, eikö ole? Tuolla Blunderstone'ssa. Sievä, pikkuinen henki toisen hengen viereen pantuna. Ja itsekin olitte silloin vähäinen. Hyvä Jumala sentään!"
Minä muutin puheen ainetta, Em'lyä mainiten. Vakuutettuani hänelle, etten ollut unhottanut, kuinka hän aina oli ottanut osaa Emilyn kohtaloon ja kuinka hyvästi hän aina oli tyttöä kohdellut, kerroin hänelle yleisesti, kuinka hänen enonsa oli saanut hänet takaisin Marthan avulla; joka, niinkuin tiesin, miellyttäisi vanhaa miestä. Hän kuunteli suurimmalla tarkkuudella ja sanoi hellästi, kun olin päättänyt:
"Se ilahuttaa minua, Sir! Nämät ovat parhaat uutiset, joita olen moneen aikaan kuullut. Voi, voi, voi! Ja mitä nyt aiotaan toimittaa tämän onnettoman nuoren naisen, Marthan, hyväksi?"
"Te koskette semmoiseen asiaan, jota minä olen eilispäivästä asti ajatellut", lausuin minä, "mutta johon en voi vielä antaa teille mitään vastausta, Mr. Omer. Mr. Peggotty ei ole viitannut siihen, ja minusta se on liian arka asia minun viitattavakseni. Minä olen varma, ettei Mr. Peggotty ole unhottanut sitä. Hän ei unhota mitään, joka on jaloa ja hyvää".