"Elefantti tuuppaa päällänsä, niinkuin tiedätte, Sir", lausui Mr. Omer, silmiänsä vilkuttaen, "kun se käy jotakin vastaan. Yksi, elefantti. Kaksi. Kolme!"
Tällä merkillä pyörähytti pikku elefantti semmoisella taidolla, joka oli melkein ihmeellinen niin vähäisessä eläimessä, tuolin ja Mr. Omer'in ja lykkäsi ratistaen molemmat tuota hätää vierashuoneesen ovenpieltä satuttamatta, samalla kuin Mr. Omer sanomattomasti ihasteli tätä toimintaa ja matkalla katsoi taaksensa minuun, niinkuin tämä olisi ollut hänen elämänsä ponnistusten riemuisa päätös.
Siellä täällä kaupungissa käveltyäni lähdin Ham'in asuntoon. Peggotty oli nyt muuttanut sinne ainaiseksi ja oli hyyrännyt oman huoneensa Mr. Barkis'in jälkeiselle ajomiehelle, joka oli kunnollisesti maksanut hänelle oikeudesta, kärryistä ja hevosesta. Minä luulen, että aivan sama, laiska hevonen, jota Mr. Barkis aikanansa ajoi, yhä oli toimesta liikkeellä.
Minä tapasin heidät tuossa sievässä kyökissä yhdessä Mrs. Gummidge'n kanssa, jonka Mr. Peggotty itse oli noutanut vanhasta veneestä. Minä epäilen, olisiko kukaan muu voinut saada häntä luopumaan vahdinpidostaan. Mr. Peggotty oli nähtävästi kertonut heille kaikki. Sekä Peggotty että Mrs. Gummidge pitivät esiliinaansa silmiensä edessä, ja Ham oli juuri lähtenyt ulos kävelemään rannalla. Hän tuli pian kotiin ja oli hyvin iloissaan, kun hän näki minut; ja minä luulen, että heidän oli kaikkien parempi, kun minä olin siellä. Me puhuimme jonkunlaisella iloisuudella Mr. Peggotyn rikastumisesta tuossa uudessa maassa ja niistä kummista, joista hän oli kirjeissänsä kertova. Me emme ollenkaan maininneet Em'lyä nimeltä, mutta viittasimme häneen kaukaa useampia kertoja. Ham oli iloisin kaikista.
Mutta kun Peggotty näytti minua vähäiseen huoneesen, jossa krokotiili-kirja oli valmiina minua varten pöydällä, jutteli hän, että Ham yhä oli samanlainen. Hän luuli (kertoi hän minulle itkien), että Ham'in sydän oli särkynyt, vaikka hänessä oli yhtä paljon uskallusta kuin ystävällisyyttä ja hän työskenteli ahkerammin ja paremmin, kuin mikään veneen-rakentaja millä veistämöllä tahansa näillä paikoin. Oli, sanoi hän, iltaisin semmoisia aikoja, jolloin Ham puhui heidän vanhasta elämästään venehuoneessa; ja silloin hän mainitsi Emilyä lapsena. Mutta hän ei koskaan maininnut häntä naisena.
Minä luulin Ham'in kasvoista huomanneeni, että hän tahtoi puhua kahden kesken minun kanssani. Minä päätin sentähden mennä häntä vastaan seuraavana iltana, kun hän tuli kotiin työstänsä. Tästä sovittuani itse kanssani vaivuin uneen. Tänä iltana kynttilä ensi kerta näinä monena iltana otettiin pois akkunasta. Mr. Peggotty makasi vanhassa riippu-matossaan vanhassa veneessä, ja tuuli vonkui vanhalla äänellänsä hänen päänsä ympärillä.
Koko seuraava päivä meni Mr. Peggotylta siihen, että hän myi kalaveneensä ja pyydyksensä, sääli kokoon ja lähetti Londoniin vaunuilla semmoista vähäistä tavaraa, jota hän ajatteli hyödylliseksi itsellensä, ja antoi pois loput tai lahjoitti ne Mrs. Gummidge'lle. Tämä oli hänen luonansa koko päivän. Koska minulla oli jonkunlainen surun-sekainen halu vielä kerta nähdä tuota vanhaa paikkaa, ennenkuin se suljettiin, määräsin, että illalla siellä yhtyisin heihin, mutta sovitin niin, että ensin kohtaisin Ham'in.
Minun oli helppo tavata häntä, koska tiesin, missä hän työskenteli. Minä menin häntä vastaan yksinäisellä paikalla ranta-särkällä, jonka poikki tiesin hänen astuvan, ja käänsin takaisin hänen seurassaan, että hänellä olisi tilaisuus puhua kanssani, jos hän todella halusi. Minä en ollut erehtynyt hänen katsantonsa suhteen. Me emme olleet astuneet, kuin vähän matkan yhdessä, kun hän minuun katsomatta sanoi:
"Mas'r Davy, oletteko nähneet häntä?"
"Hetken vaan, kun hän oli tainnoksissa", vastasin hiljaa.