Me kävelimme hiukan eteenpäin, ja hän sanoi:
"Mas'r Davy, luuletteko, että joudutte näkemään häntä?"
"Se olisi kenties liian tuskallista hänelle", arvelin minä.
"Minä olen ajatellut sitä", vastasi hän. "Niin se olisi, Sir, niin se olisi".
"Mutta, Ham", sanoin minä ystävällisesti, "jos on jotakin, jota minun sopisi kirjoittaa hänelle teidän puolestanne, siinä tapauksessa, etten voisi sanoa sitä hänelle; jos on jotakin, jota tahtoisitte saattaa hänen tietoonsa minun kauttani, katsoisin sitä pyhäksi luottamukseksi".
"Siitä olen varma. Minä kiitän teitä, Sir! Te olette kovasti hyvä! Minä luulen, että on jotakin, jota tahtoisin sanotuksi tai kirjoitetuksi".
"Mitä se on?"
Me astuimme taas hiukan eteenpäin ääneti, ja sitten hän puhui.
"Ei sitä, että minä annan hänelle anteeksi. Ei niin paljon sitä, vaan pikemmin, että minä pyydän häneltä anteeksi, että minä tyrkytin rakkauttani hänelle. Välisti ajattelen, että, jollei hän olisi luvannut ruveta naimisiin minun kanssani, Sir, hän olisi ystävällisellä tavalla luottanut minuun, kertonut minulle, mitä hänen mielessään oli, ja neuvotellut minun kanssani, ja minä olisin ehkä voinut pelastaa hänet".
Minä likistin hänen kättänsä. "Onko siinä kaikki?"